Sami Pakarinen bloggaa: Veronkorotuslinja ei ratkaise Suomen ongelmia

Tänään julkistetussa Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorossa kehotetaan edelleen vahvistamaan julkista taloutta. Raportin mukaan verotusta ei ole juurikaan varaa kiristää vaan nopeita toimia on pikemminkin haettava menojen karsimisella. Ikääntyvässä Suomessa julkisen talouden kestävyys on haasteissa ja keinoista hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamiseksi käydään jatkuvaa keskustelua. Peilaan seuraavassa EK:n ja SAK:n yleisiä verotavoitteita seuraavalle hallituskaudelle.

Suomen verotus on jo nyt kireää, mutta valitettavasti välillä nähdään edelleen tilaa sille, että julkista taloutta tasapainotettaisiin merkittävillä veronkorotuksilla. Esimerkiksi SAK julkisti 1.2. vero-ohjelmansa vuosille 2019-2023. SAK on koonnut kieltämättä kunniahimoisen taustamuistion, jossa veronkorotukset nähdään tarpeellisena keinona pelastaa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Mielestäni veronkorotusten tie ei ole kestävä ja etenkään niiden kohdentaminen pääomiin.

Ensiksi, SAK on huolissaan ansiotuloverotuksen pohjasta, sillä digitalisaation sekä automatisaation myötä työn verotuksen toimintaympäristö muuttuu. Alustatalouden johdosta työvoiman liikkuvuus on lisääntynyt ja näin tulee varmasti olemaan myös jatkossa. Siksi ihmettelen, miten tällä alustatalouden yleistymisellä voidaan perustella kireämpää pääomaverotusta, sillä pääomat jos mitkä ovat huomattavasti liikkuvaisempaa sorttia kuin työ. Ratkaisuna tulisi olla työn maltillinen verottaminen eikä pääoman verottaminen entistä kovempaa. Kireämpi pääomien tai varallisuuden verotus lisäisi entisestään kannustimia siirtää toimintaa Suomen rajojen ulkopuolelle sekä nostaisi yrittämisessä välttämättömän riskinottamisen kustannuksia.

Toiseksi, Suomessa vuonna 2016 edelleen kiristynyt väliaikainen raippavero loppuu ensi vuoden alusta. SAK:n ehdotus raippaveron jatkamisesta pitäisi suurempien ansiotulojen verotuksen kireänä. Erityisesti kannattaa huomata, että Ruotsissa uusi vasemmistohallitus on luopumassa omasta raippaverosta. Suomen olisi syytä seurata tätä linjaa, jotta myös asiantuntija- ja johtotehtävissä toimivien tuloverotus olisi kohtuullisempaa.

Kolmanneksi, SAK ehdottaa kysymyksenomaisesti, että pääoma- ja ansiotuloverotuksen yhdistämistä pitäisi selvittää. Tämä on kuollut ajatus jo syntyessään. On sinänsä totta, että ansio- ja päätuloverojen suuri ero voi olla ongelmallinen tietyissä tilanteissa. Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla pääomaveron kiristäminen, koska etenkin pääomien verotus yhteisö-, osinko- tai pääomaverotuksen muodossa elää kansainvälisessä kilpailussa. Siksi helpotusta täytyy hakea pitkäjänteisellä ansiotuloveron keventämisellä kaikissa tuloluokissa.

Veronkorotukset voivat herättää joissain huolta siitä, miten käy yritysten, työllisyyden ja talouskasvun. Itse kuulun vahvasti tähän huolestuneiden joukkoon. Ja niin pitäisi huolestua kaikkien keitä Suomen tulevaisuus kiinnostaa. Suomi tarvitsee investointeja jatkossakin, jolloin pääomiin kohdistuvan verotuksen ei pidä kiristyä. Veronkorotusten tielle lähdettäessä on helppo nähdä Suomen pysyvän pääomiltaan köyhänä jatkossakin. Tähän ei tietenkään ole varaa.

Kummastelen myös ajatusta, että talouskasvun kannalta olennaisinta ei olisikaan se, kuinka paljon veroja kerätään vaan mihin verorahat käytetään. Koska verotus vähentää aina talouden aktiviteettia, on mahdotonta nähdä, miksi ei olisi väliä kuinka paljon veroja kerätään. Verotuksen tulee olla myös pitkäjänteistä ja ennakoitavaa ja siksi se ei sovi suhdannepolitiikan välineeksi.

Näen, että veronkiristyslinjan sijaan Suomen kestävyysvaje on selätettävä mahdollisimman korkealla työllisyysasteella, sote-palvelujen tuottavuuden kasvulla sekä yleisesti kurinalaisella talouspolitiikalla. Samoja keinoja suosittelee myös tänään julkaistu valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoro. Rakenteelliset uudistukset ovat välttämättömiä ja niiden keskiössä tulee olla työllisyys. Kuulostaa hyvältä.