Isomaa ja Peljo: Veroratkaisut kannustavat kasvuun ja investointeihin

Investoinnit, erityisesti vihreän siirtymän investoinnit, voivat olla Suomelle merkittävä kasvun lähde. Nyt tärkein prioriteettimme on saattaa investointisuunnitelmat etenemään suunnittelupöydiltä toteutukseen mahdollisimman pian.

Puoliväliriihessä otettiin tärkeitä askeleita kasvun ja investointien edistämiseksi tämän hallituksen aikana. Toiveena on, että sama linja olisi vakaa yli vaalikausien. Vakaa ja ennustettava toiminta- ja lainsäädäntöympäristö on ehdottomasti tärkein tekijä investoinneille ja kasvulle, mutta emme voi aliarvioida yhteisöveron kilpailukykyisen tason ja erilaisten verokannusteiden merkitystä kasvun yhtälössä ja hyvän investointiympäristön tunnusmerkeissä.

Vaikea suhdannetilanne ja maailmantalouden turbulenssi pidättelevät yhä suunniteltuja investointeja. Lisäksi valtiontukikilpailu niin EU:n sisällä kuin globaalisti tuo Suomelle lisähaasteen investointien voittamiseen. Suomen taloudelle olisi kuitenkin kriittisen tärkeää saada investoinnit vauhtiin mahdollisimman pian. Se tarkoittaa, että tilausta kannusteille, ja nimenomaan myös kansallisille kannusteille, on.

Verotuksen kannusteet eivät ole ainoa, mutta sitäkin tärkeämpi tapa investointien edistämiseen. Puoliväliriihessä tehdyt ratkaisut yhteisöveron keventämisestä ja puhtaiden investointien verohyvityksen jatkosta olivat erittäin tervetulleita. Erityisesti investointiverohyvitys on Suomen fiskaalinen liikkumavara ja olosuhteet huomioiden hyvä vastaus investointitukikilpailuun ja investointien vauhdittamiseen.

Investointiverohyvityksen osalta meillä on toki joitakin haasteita: tiukoista määräajoista ja mahdollisten viivästyssanktioiden pelosta johtuen vaikuttaa siltä, että yritykset jättävät hakemuksensa viime tipassa. Mutta valoa on näkyvissä: kun verohyvityksestä vihdoin saadaan päätöksiä, on syytä odottaa, että investointipäätökset seuraavat nopeasti perässä. Tämä voisi tuoda kaivatun kasvusysäyksen talouteen vuosille 2026–2028. Myös korkotason lasku tekee investoinneista kannattavampia.

On erittäin tärkeää huolehtia myös jatkossa investointiympäristön kilpailukyvystä ja ennakoitavuudesta, sekä siitä, että luvitus tai muut hallinnolliset prosessit eivät muodostuisi pullonkauloiksi. Kilpailukykyä on syytä rakentaa myös pitkäjänteisesti. Hallituksen päätös puhtaan siirtymän investointien verokannustimen jatkamisesta EU-investointitukikilpailun jatkuessa ja sen kehittämisestä nyt saatujen kokemusten pohjalta on hyvä, ja vastaavasti innovaatiorahoituksen turvaaminen sekä TKI-verokannustimen toimivuuden varmistaminen ovat tärkeitä kysymyksiä. Näin päästään toivottavasti kasvuun kiinni ja nostettua Suomi uuteen kasvuvauhtiin.