Sote-soppa kiehuu jälleen

Maan hallitus on jälleen kerran päättänyt sote-uudistuksesta. Näitä päätöksiä on tehty jo useita kertoja. Aina joku taho on päätösten jälkeen kunnostautunut niiden auki repijänä. Kukahan tällä kertaa kunnostautuu tässä asiassa, kysyy EK:n johtaja Ilkka Oksala.

Viime torstaina hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä hyväksytty ratkaisu julkaistiin välittömästi ja nyt se lähtee lausuntokierrokselle. Tästä syystä esityksen yksityiskohtia on hyvä arvioida myös elinkeinoelämän näkökulmasta.

Sote-palveluiden järjestämisvastuun siirrosta kunnilta maakunnille on paljon keskusteltu. Mielestäni se on erittäin viisas ratkaisu. Arkielämä on jo kauan sitten osoittanut, että toimivien sote-palveluiden rakentaminen satojen suomalaiskuntien varaan ei ole edes mahdollista, saati viisasta.

Viime vaalikaudella kuntavetoista ratkaisua vielä epätoivoisesti yritettiin, kun sote-uudistus yhdistettiin tavoitteeseen uudistaa kuntarakennetta. Tämä hanke ei ollut lähelläkään toteutumista. Kuntakoon suurentaminen niin, että kunnat oikeasti voisivat vastata sote-palvelujen järjestämisestä, osoittautui alusta saakka poliittisesti täysin mahdottomaksi.

Tämän jälkeen keksittiin niin sanottu isäntäkuntamalli, jonka perustuslainvastaisuuden jopa minä ymmärsin. Ei mitenkään voi olla mahdollista, että vain isäntäkunnan asukkaat valitsevat päättäjät johtamaan sote-palveluita ja muiden ympärillä olevien kuntien asukkaiden tehtävä on vain maksaa ko. palveluista ilman mahdollisuuksia vaikuttaa mitenkään niiden järjestämiseen. Kuntarakenteen uudistamisen kautta ei olisi päästy lähellekään 18 järjestävän tahon määrää, mihin nyt maakuntien osalta päästiin.

Maakunta luo edellytykset sotelle

Maakuntapohjainen järjestäminen luo hyvät edellytykset nykyistä paremmalle palvelurakenteelle. Erityisen hyvänä pidän sitä, että viime torstaina julkistetussa uudessa esityksessä on sote-keskuksen palveluvaliokoimaa lisätty erikoislääkäreiden vastaanottopalveluilla ja konsultaatiolla.

Vuosikymmenet on puhuttu perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon raja-aitojen poistamisesta ja nyt tämä on muuttumassa todeksi. Jatkossa yhä suurempi osa potilaista tulee autetuiksi sote-keskuksissa, eikä heitä tarvitse lähettää muualle hoitoon. Tämä parantaa palvelua ja tuottaa varmasti säästöjä.

Sitä en kyllä ymmärrä miksi tätä koskevaan pykälään on kirjattu, että näiden palveluiden laajuus on mitoitettava siten, ”että se vastaa maakunnan asukkaiden palvelutarpeisiin.” Ymmärrän hyvin, että ihmisten tarpeissa on yksilöiden välisiä eroja, mutta en usko, että nämä erot tottelevat maakuntarajoja. Mihin kummaan perustuu näkemys, että ihmisten tarpeet noudattavat maakuntarajoja?

Mielestäni tämä pykälä ja monet muutkin valinnanvapauslain pykälät pitäisi kirjoittaa niin, että maakuntien velvoitteet ovat lakiin selkeästi kirjoitettu. Tämä tukee pyrkimystä yhdenvertaisuuteen koko maassa.

Valinnavapaus kaikille

Toinen hyvä tavoite uudistuksessa on suomalaisten valinnanvapauden lisääminen. Se toteutuu, kun ihminen saa itse valita sote-keskuksensa ja tiettyjen palveluiden osalta asiakassetelin saatuaan palvelun tuottajan.

Valinnanvapaus parantaa ihmisen mahdollisuuksia päättää itseään koskevista asioita. Tämän lisäksi valinnanvapaus ohjaa palvelutuotantoa ja pakottaa parantamaan laatua ja tehokkuutta, kun raha ei sote-tuottajille tule automaattisesti, vaan asiakkaan myötä.

Johtaminen tai sen puute on suurin selittävä tekijä nykyisiin eroihin sote-palveluissa ja niiden kustannuksissa. Henkilökunta on varmasti hyvää kaikissa terveydenhuollon yksiköissä. Heidän syytään erot eivät ole.

Ongelma se, että julkiselta puolelta puuttuvat kannusteet laadukkaaseen ja kustannustehokkaaseen palvelutuotantoon. Toiset kunnat ja kuntayhtymät hoitavat sote-palvelunsa hyvin; toiset huonosti. Huonosti johtamisen annetaan jatkua vuodesta toiseen.

Miten muutoin kuin huonolla johtamisella voidaan selittää järkyttävät kuntakohtaiset erot sote-palveluiden kustannuksissa. Kunnat käyttivät vuonna 2015 keskimäärin 3 026 euroa asukasta kohti sote-palveluiden järjestämiseen. Erot kuntien välillä olivat suurimmillaan 2,5-kertaisia; matalimmillaan sote-palveluiden järjestämiseen käytettiin noin 2 200 euroa ja korkeimmillaan lähes 5 500 euroa asukasta kohti. Selvitysten mukaan nämä erot eivät selity väestön sairastavuuden alueellisilla eroilla.

Demokratiaan kuuluu lakiluonnosten lausuntokierrokset ja hyvä niin. Mutta miten niihin saataisiin kuuluviin myös sote-palveluiden käyttäjien ja palvelut kustantavien veronmaksajien ääni?

Valitettavasti tälläkin kertaa lausuntokierroksen tulos tiedetään jo etukäteen. Nykyistä sote-järjestelmää puolustavat julkisen tuotannon johtajat sadoista kunnista sekä sadoista kuntayhtymistä ja vastaavista. He tulevat antamaan taas kerran keskenään yhdenmukaiset lausunnot, joiden päätarkoitus on estää muutos ja suojata johtajien oma asema.

Viikon kysymys: Mikä on asiakasseteli?
Viikon graafi: Suomen ikärakenne vuosina 2016 ja 2040