Uusiutuvan energian tavoite 2030 – mitä uutta?

Komission 22.1. julkistaman 2030-esityksen ydinkysymyksiä oli tavoitteiden määrä. Nyt sitovia tavoitteita esitettiin sekä päästövähennyksille (-40 %) että uusiutuvalle energialle (osuus 27 % energian loppukulutuksesta).

Ollaanko siis yhä samoissa ristipaineissa kuin nykykaudella, jolloin kaksi rinnakkaista tavoitetta mitätöivät toistensa tehoa ja aiheuttavat lisäkustannuksia? Riski tähänkin jää ilmaan, mutta näillä näkymin mielestäni ei, sillä tuoreessa komission esityksessä on olennainen muutos. Uusiutuvan energian osuudelle asetetaan komission ehdotuksen mukaan näet ainoastaan yhteinen EU-tason tavoite. Sitä ei enää jyvitettäisi sitoviksi kansallisiksi tavoitteiksi.

Nykykaudellahan ylätason 20 % RES-tavoite (RES = renewable energy sources) tarkoitti Suomen kohdalla sitä, että maamme velvoitettiin kasvattamaan uusiutuvan energian osuus peräti 38 prosenttiin. Tässä olemme tällä hetkellä jopa tavoitekäyrän edellä (35 %).

Miten EU-tason tavoite sitten realisoituisi? Ensinnäkin EU-laajuinen kiristyvä päästökauppa kannustaa uusiutuvan energiantuotannon lisäämiseen. Toisekseen komissio seuraa EU-laajuisen uusiutuvan energian etenemistä jäsenmailta vaadittavilla toimenpideohjelmilla ja raportoinneilla, joita on nykyäänkin laadittu.

Moni jäsenmaa mitä todennäköisimmin jatkaisi muutenkin omia kansallisia suunnitelmia uusiutuvan edistämiseksi. Mutta koska tähän ei ole mitään EU:lta tulevaa pakottavaa prosenttilukua, niin päästöjen vähentäminen voidaan tehdä kansallisista lähtökohdista joustavammin ja edullisemmin hyödyntäen koko keinovalikoimaa, erityisesti energiatehokkuuden parantamista. Tämä on järkevä muutos energia- ja ilmastopolitiikan kokonaisuuteen.

Nykyisen 2020-tavoitekauden takia monissa EU-maissa on ajauduttu tilanteeseen, jossa uusiutuvaa energiaa on tuettu enemmän kuin avokätisesti, mm. Saksassa viime vuonna noin 20 miljardilla eurolla. Kansalaisten ostovoima on heikentynyt energialaskujen noustessa ja samalla on romutettu markkinaehtoisten energiainvestointien syntyminen. Lopputuloksena mihinkään energiamuotoon ei investoida ilman tukia, joita on jo ja ollaan lanseeraamassa myös fossiiliselle vara- ja säätövoimalle useassa jäsenmaassa.

Nyt 2030-tavoitteiden valossa jäsenmaille avautuu tilaisuus järkiperäistää tukipolitiikkaa ja purkaa ylitukia. Toivottavasti näin myös tapahtuu. Samalla päästökaupalle jää enemmän sille kuuluvaa voimaa uusiutuvan energian edistämisessä.

Keskiviikkona julkistettu komission RES-esitys jättää silti toivomisen varaa. Tosiasiassa EU-tason ylätavoitteen tulisi olla ohjeellinen eikä sitova, jottei se myöhemminkään houkuttele uusiin uusiutuvan sähkön tukijärjestelmiin. Perustelen tätä sillä, että sähköntuotanto kuuluu päästökaupan piiriin, joten sille ei tulisi olla päällekkäisiä ohjauskeinoja enää 2020-luvulla.

Päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla sen sijaan uusiutuvankin energian sitovia alatavoitteita kaivattaisiin. Esimerkiksi liikennesektorilla useat suomalaisyritykset ovat tehneet ja tekemässä biopolttoaineiden kehitykseen ja tuotantoon suurinvestointeja. Ne edellyttävät vuodelle 2020 säädettyjen polttoaineiden sekoitevelvoitteiden jatkuvuutta myös seuraavalla vuosikymmenellä. Tältä osin komission esitykseen jää parannettavan varaa jatkokäsittelyssä yhdessä neuvoston ja parlamentin kanssa.