Vesa Rantahalvari: Massiivinenkaan eläkeyhtiö ei pääsisi pakoon toimeenpanokustannuksia

Julkisuudessa esitetään aika-ajoin yksityisen sektorin työeläkeyhtiöiden fuusioimista. Perusteeksi on esitetty tarve pienentää suuriksi koettuja toimeenpanokustannuksia.

Sijoitustoiminnan kulut pois lukien yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän hoitokulut olivat noin 330 miljoonaa euroa vuonna 2024 (lähde: Eläketurvakeskus). Sijoitustoiminnan hoitokulut eivät ole yksiselitteiset, mutta Työeläkevakuuttajat Telasta saadun arvion mukaan ne olivat noin 1,7 miljardia euroa.

Millaiset kulut olisivat, jos yksityisen sektorin eläkelaitokset niputettaisiin yhteen? Yhdistämistä hallintokulusäästöillä perustelleet eivät ole arvioita tiettävästi esittäneet.

Säästöpotentiaalin suuruutta voi hahmotella ottamalla vertailukohdaksi julkisen sektorin monopolieläkelaitoksen Kevan. Tosin vertailukohta ei ole optimaalinen, koska Keva ei ole täysin monopolilaitos ja sen sijoitus- ja vakavaraisuussääntely poikkeaa yksityisen sektorin eläkelaitoksista.

Sijoitustoiminnassa kulujen tuijottamisen sijasta tarkoituksenmukaisempaan on vertailla nettotuottoja eli bruttotuottojen ja sijoituskulujen erotusta. Vuosina 2015-2025 Kevan sijoitusten nimellinen tuotto oli keskimäärin 5,8 % vuodessa ja TyEL-yhtiöissä 5,9 % vuodessa. Keskimääräinen reaalituotto oli samalla aikavälillä Kevassa 3,9 prosenttia ja TyEL-yhtiöissä muutama sadasosaprosentti sitä korkeampi. Näillä mittareilla tarkasteltuna suurikaan toimija ei siis pääse sijoitustoiminnan kuluja pakoon – ainakaan, jos se haluaa sijoituksilleen hyvää nettotuottoa. Nämä luvut eivät sisällä TyEL:ä toimeenpanevia eläkesäätiöitä ja -kassoja, mutta tuskinpa niiden mukaanotto lukuja miksikään muuttaisi niiden pienen markkinaosuuden takia.

Vakuutusliikkeen hoitokuluissa eroja toimeenpanomallien välillä sen sijaan on. Vuonna 2024 Kevan hoitokulujen suhde vakuutettuun palkkasummaan oli noin 0,25 prosenttia ja TyEL-laitoksissa se oli 0,36 prosenttia. Ero oli aikaisemmin tätä suurempi, mutta viime vuosina TyEL-laitokset ovat tehostaneet toimintaansa Kevaa enemmän. Siirtyminen yhtiökohtaiseen hoitokustannusosaan on ilmeisesti ainakin jollain tavalla kannustanut kulujen karsintaan.

Kaavamaisesti laskettuna hoitokulujen säästöpotentiaali on näin tarkasteltuna enimmillään luokkaa 80 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on noin 0,1 prosenttia vakuutetusta palkkasummasta. Elävässä elämässä säästö olisi todennäköisesti tätä pienempi muun muassa siirtymävaiheen aiheuttamien kustannusten takia. TyEL-maksurasituksen aleneminen yhdistämisen seurauksena jäisi olemattomaksi tai korkeintaan kovin vähäiseksi.

Ainakin EK:n tiedossa on ollut, että yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän hajautetulla toimeenpanomallilla on hintalappu. Sitä on pidetty siedettävä.

Eläketurvan järjestämistapojen ja eläkeyhtiöiden välinen kilpailu kannustaa tehokuuteen ja palvelujen parantamiseen. Monopolit taas tuppaavat laiskistamaan. Hajautettu toimeenpanomalli on myös keino turvata työeläkevarojen käyttö alkuperäiseen tarkoitukseensa ja tapa varmistaa työeläkevarojen sijoittaminen ilman päivänpolitiikan suhdannevaihtelujen vaikutusta. Lisäksi hajautus on tapa välttää riskikeskittymä, jollaisen vajaan 300 miljardin euron sijoitusvarallisuuden omaava eläkelaitos synnyttäisi. Ei siis kaikkia munia samaan koriin työeläkejärjestelmässäkään.

Hajautetun järjestelmän vahvimpia argumentteja on myös Suomen pääomamarkkinoiden toimivuus. Jos meillä olisi vain yksi eläkeyhtiö, suomalaisten osakemarkkinoiden toimivuus voisi heikentyä nykyiseen verrattuna. Esimerkiksi Norjan suuri eläkerahasto ei saa sijoittaa mitään kotimaahan.