Vienti ja kehitysyhteistyö yhtä jalkaa Afrikkaan

Suomen hallituksen Afrikka-strategia tulee virittää siten, että sillä vauhditetaan käsi kädessä sekä myönteisiä kehitysvaikutuksia että niitä edistävien suomalaisyritysten vientiä. Tästä synergiasta on saatava enemmän irti, kirjoittaa EK:n johtaja Petri Vuorio Kauppalehdessä 9.11.2020.

Suomi käyttää kehitysyhteistyöhön noin miljardi euroa vuodessa. Hallituksen tulevalla Afrikka-strategialla haetaan vastauksia muun muassa siihen, kuinka saisimme tällä panostuksella aikaan mahdollisimman paljon tuloksia.

Uuden Afrikka-politiikan laatimisen ajankohta on monella tapaa merkityksellinen. Vaikka Afrikka onkin säästynyt koronapandemian pahimmalta tautiaallolta, uhkaa sen taloudellinen ja sosiaalinen hinta muodostua erittäin kovaksi. Saharan eteläpuolisen Afrikan kasvulukujen odotetaan romahtavan tänä vuonna 3 prosenttia miinukselle. Samalla investointien hiipuminen, pääomapako ja yritysten konkurssit vievät maanosan kehitystä vuosilla taaksepäin.

Millaista uutta keinovalikoimaa sitten tarvitaan, jotta pystyisimme tarttumaan aiempaakin massiivisempiin haasteisiin Afrikassa? Avainasemassa on kehityspolitiikan, yritystoiminnan ja investointien yhteisvaikutus – synergia – josta meidän on saatava enemmän irti.

Suomen hallituksen Afrikka-strategia tulee virittää siten, että sillä vauhditetaan käsi kädessä sekä myönteisiä kehitysvaikutuksia että niitä edistävien suomalaisyritysten vientiä. Lopputuloksena saadaan luotua uusia työpaikkoja, nostettua ihmisiä köyhyydestä sekä hidastettua ilmastonmuutoksen etenemistä. Juuri näitä ratkaisuja Afrikka tarvitsee enemmän kuin koskaan, kun sen väestömäärän odotetaan kaksinkertaistuvan ja ilmastonmuutoksen ajavan kymmeniä miljoonia afrikkalaisia kotiseuduiltaan lähivuosikymmeninä.

Monet Suomen verrokkimaat, kuten Tanska ja Saksa, ovat jo pitkällä tällä tiellä: kokemukset vientiliiketoiminnan ja kestävän kehityksen linkittämisestä ovat onnistuneita.

Väitän, että Suomikin pystyisi kaksinkertaistamaan 2020-luvun aikana sekä viennin että myönteiset kehitysvaikutukset Afrikan maissa. Tämä edellyttää kuitenkin kahta muutosta nykypolitiikkaan.

Ensinnäkin tarvitaan tarkempaa fokusta. Vienninedistämistoimet ja kehitysrahoitus tulee uskaltaa keskittää niihin suomalaisiin vahvuusalueisiin, jotka osuvat parhaiten Afrikan polttavimpiin tarpeisiin. Kuten EK:n kesällä julkaisemassa Afrikka-markkinaselvityksessä todetaan, näitä avainalueita ovat teknologiat ja palvelut, joilla vastataan ilmastonmuutoksen, digitalisaation ja kaupungistumisen tarpeisiin. Käytännössä puhutaan siis esimerkiksi puhtaasta energiasta, tehokkaasta vesi- ja jätehuollosta, terveysteknologiasta ja metsäkadon ehkäisystä. Myös yritysvastuu ja eettiset kauppatavat ovat arvokas suomalainen vientituote.

Toisekseen Suomen tulisi asettaa kehityspolitiikkansa kärjeksi yksityisten investointien edistäminen Afrikassa, kuten EU-tasolla ja monissa verrokkimaissa on jo tehty. Tämä tarkoittaisi sitä, että laina- ja sijoitusmuotoisen julkisen kehitysrahoituksen roolia kasvatettaisiin merkittävästi. Tällä rahoitusmuodolla, jota Suomessa kanavoidaan eritoten Finnfundin kautta, on nimittäin monta ratkaisevaa etua. Ensinnäkään lainaraha ei ”kulu”, vaan se maksetaan takaisin, minkä jälkeen raha pääsee taas kiertämään uusiin hankkeisiin. Toisekseen se houkuttelee mukaan yksityistä pääomaa: julkisen rahoittajan sijoitus tai laina aktivoi usein mukaan moninkertaisen määrän yksityistä rahaa. Vain tällä tavoin kehityshankkeissa voidaan saavuttaa se mittakaava, jota Afrikan haasteiden voittamiseen tarvitaan.

Ajattelumalli on muuttunut myös kohdemaissa. Lahjarahan sijaan Afrikassa toivotaan nimenomaan yksityisiä investointeja, sillä ne synnyttävät kasvavan väestön kipeästi kaipaamia työpaikkoja.

Vaan keneltä investoinnit tulevat ja millä ehdoilla? Afrikasta on tullut 2000-luvulla geopoliittisen kilpajuoksun pelikenttä, jossa muun muassa Kiina ja Venäjä vahvistavat asemiaan välillä kovinkin keinoin. Edes koronakriisi ei ole tahtia hidastanut. Kiina on esimerkiksi isossa roolissa, kun Afrikkaan suunnitellaan useita satoja hiilivoimaloita.

Tätä vasten on elintärkeää, että EU on aktivoitunut etelänaapurinsa suhteen. Se haluaa tarjota Afrikalle komissaari Jutta Urpilaisen ja korkea edustaja Josep Borrellin johdolla rakentavamman vaihtoehdon, joka perustuu tasapuoliseen kumppanuuteen ja kestävään kehitykseen. EU:n Afrikka-politiikan vahvuudet nojaavat eritoten kauppaan ja kehitykseen, mitä Suomellekin esitämme. Näin Suomen Afrikka-strategia täydentäisi ja tukisi EU:n asettamien tavoitteiden saavuttamista.

Afrikka on tulevaisuuden manner, jonka kehityskulut heijastuvat Eurooppaan hyvässä ja pahassa. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa valoisan huomisen puolesta.

Mielipidekirjoitus on julkaistu 9.11.2020 Kauppalehdessä.