Työnantajan eläkemaksu alenee 2,6 prosenttiyksikköä loppuvuodeksi

Työnantajan maksama osuus työeläkevakuutusmaksusta alenee 2,6 prosenttiyksikköä. Alennus koskee palkkoja, jotka maksetaan 1.5. - 31.12.2020 välisenä aikana.

Maksun alennukselle tuetaan yrityksiä koronaviruksen aiheuttamassa kriisissä. Alennus perustuu keskeisten työmarkkinoiden keskusjärjestöjen ehdotukseen valtiovallalle. Hallitus antoi alennukseen johtavan lakiesityksen eduskunnalle tänään. Lakiesitys hyväksyttäneen jo ensi viikolla.

Lakiesitykseen sisältyy säännös maksun alennuksen kompensoinnista. Se toteutetaan korottamalla työnantajan eläkemaksun maksuosuutta vuosina 2022-2025. Esityksessä on lisäksi kielto jakaa asiakashyvityksiä ylijäämästä, joka mahdollisesti kertyy maksun alennuksen aikana.

Työeläkevakuutuksen vakuutusehtoja on vastikään muutettu siten, että työnantaja voi sopia eläkeyhtiön kanssa eläkemaksun lykkäämisestä 3 kuukaudella. Maksun lykkäämisestä maksetaan 2 prosentin vuotuista korkoa.

Lisätiedot:

Kommentit

Kommentoi