EU-tuomioistuin: Julkisomisteiset in house -yhtiöt eivät voi kiertää kilpailutusvelvollisuutta tytäryhtiöiden avulla
EU-tuomioistuin on tänään antanut merkittävän päätöksen kilpailun ja avoimuuden lisäämiseksi markkinoilla. Tuomioistuin linjaa, että in house -hankintojen edellytysten arvioinnissa tulee huomioida konsernin liikevaihto, eikä direktiiviä voi kiertää jakamalla in house -yhtiön markkinatoiminta keinotekoisesti tytäryhtiötoiminnaksi. Ratkaisun mukaan konserniliikevaihto antaa todenmukaisemman kuvan in house -toiminnan taloudellisesta laajuudesta ja luonteesta. Ratkaisu vaikuttaa markkinoihin tilanteessa, jossa julkisomisteiset yhtiöt toimivat sekä in house -yksiköinä että harjoittavat markkinatoimintaa tytäryhtiöidensä kautta.
– Tämä on merkittävä päätös myös Suomen markkinoille, jossa julkisyhteisön in house -yhtiöillä ja niiden tytäryhtiöillä on runsaasti toimintaa. Jatkossa on selkeämpää, että in house -yhtiön toiminnan pitää todella kohdistua sen omistajiin ja ulosmyyntiä muille rajoitetaan, ja tätä tarkastellaan myös tytäryhtiöiden toiminnan osalta kokonaisuutena. Suomessa ulosmyynnin rajoitus on pääsääntöisesti 5 prosenttia liikevaihdosta ja joka tapauksessa maksimissaan 500 000 euroa, EK:n johtava asiantuntija Sanna-Maria Bertell toteaa.
Tuomioistuimen ratkaisussa tarkastellaan Alankomaisten kuntien jätehuoltoa koskevia sopimusjärjestelyjä, joissa palvelut oli toteutettu ilman kilpailutusta in house ‑järjestelyinä. Tapauksessa emoyhtiön liikevaihdon perusteella tehty sopimus olisi täyttänyt ulosmyyntivelvoitteen osalta in house -aseman edellytykset, mutta tuomioistuimen mukaan myös sen tytäryhtiön liikevaihto oli laskettava mukaan. Ratkaisussa korostetaan, että hankintalain in house -poikkeusta on tulkittava suppeasti ja kilpailuneutraliteettia kunnioittaen. Muuten on vaarana, että tytäryhtiöiden toimintaa markkinoilla mahdollistetaan vähintään epäsuorasti emoyhtiön suorahankintojen turvin. EU‑tuomioistuimen ratkaisu vaikuttaa Suomessakin julkisomisteisten konsernien tapaan organisoida hankintojaan. Lisäksi Suomessa hankintalain vireillä oleva uudistus vaatii jatkossa vähintään 10 prosentin omistusosuutta in house -yhtiöstä.