Luottamusindikaattorit jatkoivat pääosin nousussa
Suomen elinkeinoelämän talousluottamus jatkoi vahvistumista syyskuussa.
”Elinkeinoelämän luottamusindikaattorit kehittyivät myönteisesti syyskuussa. Ainoastaan yksityisillä palvelualoilla luottamusindikaattori painui aavistuksen”, EK:n pääekonomisti Penna Urrila sanoo.
Elinkeinoelämän luottamus syyskuussa 2025
Päivitetty
”EK:n syyskuussa tekemän tiedustelun mukaan suomalaisyritysten suhdannekuva on kohentunut ja loppuvuodelle ennustetaan tuotannon kasvua. Ilahduttavasti myös rakentamisen suhdannearviot ovat alkaneet toipua syvimmästä kuopasta”, Urrila jatkaa.
Luottamusindikaattorin päätulokset ja aikasarjat
Teollisuuden luottamusindikaattori vahvistui syyskuussa saldolukuun +3, kun edelliskuun lukema oli -1. Luottamus on lähellä pitkän aikavälin keskiarvoaan (0).
Rakentamisen luottamus jatkoi kohenemista, mutta oli vielä matalalla. Syyskuun saldoluku on -21, kun elokuun luku oli -27. Luottamus on yhä alle pitkän aikavälin keskiarvon (-9).
Palveluiden luottamus painui hieman lukemaan +3. Edelliskuun tarkistettu lukema oli +5. Luottamus on jonkin verran pitkän aikavälin keskiarvoa (+11) alempana.
Vähittäiskaupan luottamusindikaattori kääntyi syyskuussa nousuun. Se kohosi lukemaan +7, kun elokuun luku oli +2. Aikasarjan pitkän aikavälin keskiarvo on -2.
Luottamusindikaattorin päätulokset syyskuussa 2025
Päivitetty
Kausitasoitetut saldoluvut

