Arttu Karila EK:n energia- ja ilmastopolitiikan asiantuntijaksi
Arttu Karila on aloittanut 15.9.2025 EK:n Vihreä kasvu -vastuualueen uutena asiantuntijana. Hän työskentelee energia- ja ilmastoaiheiden parissa niin kansallisesti kuin EU-tasolla.
KTM Arttu Karila on työskennellyt energia- ja ilmastopolitiikan parissa muun muassa elinkeinoministerin erityisavustajana sekä europarlamentaarikon erityisavustajana Brysselissä. Ennen EK:hon siirtymistä hän työskenteli energiamarkkina-analyytikkona Gasumilla seuraten eritoten Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden kehitystä.
”Saan aloittaa työskentelyn EK:ssa erittäin mielenkiintoisessa ajassa: Suomessa etsitään uuden kasvun eväitä ja kansainvälisessä ilmastopolitiikassa eletään ratkaisun vuosia. Suomalaisyritysten ilmastoratkaisut ovat tärkeitä kotimaan päästökehitykselle ja talouskasvulle, mutta kansainvälisen viennin kautta nämä hyödyt voivat moninkertaistua. On innostavaa päästä tekemään töitä näiden asioiden puolesta osana laajaa elinkeinoelämän kenttää”, Karila kertoo.
”On hienoa saada Arttu mukaan Vihreän kasvun tiimiin. Artulla on eturivin osaamista energia- ja ilmastopolitiikasta niin EU:sta kuin kansallisestikin”, sanoo Vihreä kasvu -vastuualueen johtaja Ulla Heinonen.