Ulla Heinonen

Töissä 

Johdan Vihreän kasvun vastuualuetta ja olen johtoryhmän jäsen. Vihreän kasvun vastuualue on mukana rakentamassa Suomesta kiertotalouden ja vihreän siirtymän kärkimaata. Vastuualueessa yhdistyvät kasvulle ja muutokselle oleelliset teemat; ilmasto, ympäristö, energia, digitalisaatio, logistiikka, osaaminen ja innovaatiot. Suomalaisilla yrityksillä on merkittävät mahdollisuudet luoda ratkaisuja globaaleihin haasteisiin ja tavoitteenamme on luoda Suomeen muutoksen ja kasvun mahdollistava toimintaympäristö. 

Vapaalla 

Olen aktiivinen puuhailija ja harvoin aikaa riittää sohvalla löhöilyyn. Saan tekemisestä virtaa! Monipuolinen urheilu crossfitista ratsastukseen, teinipoikien kuljettaminen futisharrastukseen, omakotitalon pihapuuhat ja koiran kanssa ulkoilu vie leijonanosan vapaa-ajasta. 

Ensimmäinen työpaikka 

Ensimmäinen työpaikkani oli kesätyö Helsingin Stockmannin naistenosaston myyjänä. Palvelin asiakkaita edustusasujen etsijöistä joululahjojen metsästäjiin. Parempaa myynti-ja palvelukoulua ei olisi voinut olla. Työ myyjänä jatkui monen kesätyövuoden jälkeen osa-aikatöihin opintojen ohella. 

 

 

Kirjoitukseni

Terve julkinen talous turvaa myös koulutuksen ja tieteen toimintaedellytykset

Tutkimus- ja innovaatiorahoituksessa pitkäjänteisyys kantaa taloudenkin hedelmää, kirjoittavat Ulla Heinonen ja Riikka Heikinheimo Helsingin Sanomissa...
21.12.2023

Ulla Heinonen: Uusi hallitus avaa tietä Suomen vihreälle kasvulle

Uusi hallitusohjelma vie Suomea oikeaan suuntaan puhtaiden ratkaisujen ja uuden liiketoiminnan kehittämisessä – keinoina uusiutuvan...
19.06.2023

Hyvät yritykset kirittävät vihreää siirtymää

Paljon mediassa näkyneen Hyvä yritys -kampanjan toinen vaihe käynnistyy tänään. Kampanjassa kerrotaan hyvien yritysten keskeisestä...
03.11.2022