EK:n kysely: Talouden epävarmuus näkyy myös kesätyöpaikkojen määrässä 

16.01.2024

EK:n kyselyn perusteella kesätyöpaikkojen määrä tulee ensi kesänä jäämään noin 110 000:een. Merkittävin selittävä tekijä kesätyöpaikkojen määrän vähenemiseen on talouden yleinen epävarmuus. Viime kesänä EK:n jäsenyritykset tarjosivat nuorille noin 130 000 kesätyö- ja harjoittelupaikkaa.  

”Keväällä lisääntynyt talouden epävakaus vaikutti kesätyöpaikkojen määrään jo viime vuonna vaikka toteutunut 130 000 paikkaa onkin erinomaisella tasolla. Ikävä kyllä ensi kesä näyttää ennakkotietojen perusteella haastavalta tarjolla olevien paikkojen suhteen”, EK:n johtaja Ulla Heinonen sanoo. 

Kyselyyn vastanneista yrityksistä yli viidesosa aikoo vähentää kesätyöntekijöiden määrää tulevana kesänä. Määrän lisäämistä suunnittelee vajaa kymmenen prosenttia vastanneista yrityksistä.  

”Kesätyöt ovat nuorille valtavan tärkeä mahdollisuus työelämätaitojen oppimiseen ja itsenäistymiseen ansaitsemalla omaa rahaa. Talouden vaikeasta tilanteesta huolimatta toivon, että mahdollisimman moni yritys palkkaisi kesätyöntekijöitä tulevana kesänä”, Heinonen vetoaa. 

Vastanneista yrityksistä hieman vajaalla neljänneksellä oli viime kesänä töissä ulkomainen tutkinto-opiskelija. Edelliseen kesään verrattuna nousua oli pari prosenttiyksikköä.  

”Kesätyökyselyn ehdoton valopilkku on ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita työllistävien yritysten osuuden kasvun jatkuminen. Talouden kääntyessä jälleen kasvuun pula osaavasta työvoimasta tulee haastamaan yrityksiä entistäkin voimakkaammin. Suomessa jo olevien ulkomaisten opiskelijoiden työllistäminen on oivallinen tapa osaajapulaan vastaamiseen”, Heinonen muistuttaa. 

 EK:n kesätyökyselyyn vastasi yli 750 yritystä. Kyselyn tiedonkeruu toteutettiin marraskuussa 2023.