Mari Liukkonen sosiaalisen median asiantuntijaksi EK:n viestintään

15.01.2026

Mari Liukkonen on aloittanut EK:n viestinnässä sosiaalisen median asiantuntijana. Hänen työtehtäviinsä kuuluu muun muassa sosiaalisen median suunnittelu, sisällöntuotanto, analysointi ja kehittäminen. Uudessa roolissaan Liukkonen tekee tiivistä yhteistyötä sekä EK:n asiantuntijoiden että jäsenliittojen viestijöiden kanssa.

Valtiotieteiden maisteri Mari Liukkonen on valmistunut Helsingin yliopiston politiikan ja viestinnän koulutusohjelmasta. Hän on työskennellyt aiemmin viestinnän asiantuntijana Helsingin kauppakamarissa sekä Teknologiateollisuudessa, josta hän on nyt työkierrossa EK:ssa.

”Odotan innolla työskentelyä EK:ssa merkityksellisten teemojen parissa sekä mahdollisuutta päästä tuntemaan liittoyhteisöä entistä laajemmin. On erityisen hienoa päästä osaksi EK:n viestintätiimiä ja kehittämään osaamistani”, Liukkonen kertoo.

”Toivotan Marin lämpimästi tervetulleeksi EK:n viestintätiimiin. Hänellä on erinomaista kokemusta sosiaalisen median tekemisestä Teknologiateollisuudesta. Uskon, että saamme Marilta paljon uusia ideoita ja tapoja tehdä sosiaalisen median sisältöjä EK:ssa”, viestintäjohtaja Nora Elers sanoo.