Nora Elers

Töissä

Johdan viestintää ja olen johtoryhmän jäsen.

EK:n rooli yhteiskunnallisena keskustelijana on merkittävä, joten on väliä sillä, mitä ja miten elinkeinoelämän puolesta puhumme. Viestinnän vastuullisuus korostuu. Viestintä on paitsi puhetta, myös vuorovaikutteista kanssakäymistä ja kuuntelua jatkuvasti uudistuvassa viestintäympäristössä. Parasta työssäni ovatkin juuri työn monipuolisuus, merkittävyys ja jatkuvan oppimisen välttämättömyys.

Vapaalla

Lenkkeilen paljon koirani Erkin kanssa, pyöräilen, möyrin puutarhassa, mökkeilen, neulon sukkia ja ompelen ryijyjä. Aina kun liikun tai teen käsitöitä, kuuntelen kirjoja. Kuuntelen noin 60 kirjaa vuodessa. Dekkarit menevät siinä missä kaunokirjallisuus ja elämänkerrat. Kunhan tarina kantaa!

Ensimmäinen työpaikka

Aloitin työurani laskijana Pihlajasaaren lauttaliikenteessä. Varmistin kiireisinä kesäpäivinä, että jokaiseen yhteysalukseen meni oikea määrä ihmisiä. Työ oli asiakaspalvelua parhaimmillaan – aurinkoinen ilma ja edessä siintävä rantapäivä saivat asiakkaat hyvälle tuulelle, ja työstä saatu palkka oli nuorelle tytölle suorastaan ruhtinaallinen työn vaativuuden verrattuna.

 

Kirjoitukseni

On aika kiriä kiinni muut Pohjoismaat

EK:n Suomi-neito sisuuntuu -mainoskampanja käynnistyy 6.11.2023. Kampanjassa korostetaan, että meidän on syytä pysyä muiden, menestyvien...
06.11.2023

Hyvä yritys -kampanja kertoo yritysten merkityksestä suomalaiselle hyvinvoinnille

Sanokaa yritys, kun haluatte hyvää. Hyvän yrityksen taktiikalla. Hyvät yritykset tehdään tunteella ja taidolla. Tänään...
05.09.2022