Uudistuva työelämä -juttusarja pureutuu yhteistyöhön ja luottamukseen työpaikoilla

04.10.2021

Työelämä on ollut nopean muutoksen tilassa jo vuosia, ja koronapandemia antoi uudistumiselle vielä lisävauhtia. Uusia työskentelyn tapoja piti oppia aiempaa huomattavasti nopeammin, monelle digiloikka tuli pandemian alettua eteen kirjaimellisesti yhdessä yössä. Uusissa olosuhteissa työskentelivät myös he, jotka joutuivat työn luonteen takia olemaan läsnätöissä pandemiankin ajan.

Poikkeusoloissa on puhuttu entistä enemmän työn merkityksellisyydestä, vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta. Miten oman työn merkityksellisyyttä voi parantaa? Miten työpaikan yhteisistä asioista keskustellaan ja sovitaan? Kuka päättää muiden puolesta, vai päätetäänkö itse? Millä pelisäännöillä päästään vaikeiden aikojen yli?

Työelämän uudistumisen ytimessä on se, miten työnantaja ja työntekijät osaavat olla vuorovaikutuksessa keskenään työpaikoilla. Paljon on puhuttu paikallisesta sopimisesta, jossa kyse on yksinkertaisesti siitä, että työpaikan asioista, niin pienistä kuin isoistakin, sovitaan siellä, missä työpaikan asiat parhaiten tunnetaan – työpaikoilla.

Koronakriisin aikana vuorovaikutuksen ja keskinäisen luottamuksen merkitys korostuivat entisestään. Tieto ei edes teoriassa kulkenut itsestään, vaan se oli aina erikseen välitettävä. Kollegat, pomot ja alaiset eivät tarvittaessa olleet näköetäisyydellä, joten luottamus toisten suoritukseen oli välttämätöntä. Ei pitäisi olla yllätys, että suurin osa hommista hoitui vähintään yhtä hyvin kuin normaaliaikoina. Vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta saatuja oppeja on syytä noudattaa myös jatkossa.

Työehtosopimusneuvottelut ovat käynnistymässä tai jo käynnistyneet toimialoilla. Työmarkkinasyksy on monella tapaa uuden edessä. Metsä- ja teknologiateollisuuden neuvottelukäytännöt ovat muuttuneet ja toimialojen välillä on koronakriisin takia syntynyt hyvin erilaisia talouden tilanteita. Paikallisille, työpaikoilla tehtäville sopimuksille on entistä suurempi tarve. Hyvä yhteispeli ja molemminpuolinen luottamus ovat paikallisen sopimisen edellytykset.

Mistä syntyy hyvä yhteispeli ja reilu meininki työpaikan arjessa ja henkilöstön johtamisessa?
Mitä ovat luottamuksen rakentamisen tärkeimmät elementit?
Miten työelämä on käytännössä muuttunut?

Muun muassa näihin kysymyksiin antaa vastauksia tällä viikolla käynnistyvä artikkeli- ja videosarja, jossa jäsenliittojemme yritysten työntekijät ja työnantajien edustajat kertovat, mikä tekee juuri heidän työpaikallaan yhteistyöstä onnistunutta ja miten luottamusta on rakennettu. Videosarjassa liittojen työmarkkina- ja työelämäjohtajat kertovat, miksi paikallisen sopimisen lisääminen on edellytys muuttuvassa työelämässä ja miten se hyödyttää kaikkia osapuolia.

Torstaina 7.10. alkavaa juttusarjaa voi somessa seurata aihetunnisteella #UudistuvaTyöelämä. Juttusarjan artikkelit ja videot koostetaan tälle sivulle.