Oona Juonala asiantuntijaksi EK:n Brysselin toimistolle

22.08.2024

Oona Juonala on aloittanut Elinkeinoelämän keskusliitossa asiantuntijana 19.8.2024. Hän työskentelee EK:n Brysselin toimistossa digitalisaation, yrityslainsäädännön sekä talouden teemojen parissa tukien EK:n asiantuntijoita EU-edunvalvonnassa.

Juonala on kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisteri Helsingin yliopistosta, ja hän on lisäksi suorittanut EU-lainsäädännön kandidaatintutkinnon Maastrichtin yliopistossa. EK:lle Juonala siirtyy Euroopan parlamentista. Aiemmin hän on työskennellyt myös työ- ja elinkeinoministeriössä sekä Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan Unionissa.

”Olen iloinen, että pääsen työskentelemään suomalaisen elinkeinoelämän puolesta Brysselissä. Tuleva syksy on erityisen mielenkiintoista aikaa uuden EU-kauden alkaessa. Jatkossakin EU:ssa tullaan tekemään suuria päätöksiä, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin. Siksi on erityisen mielenkiintoista päästä vaikuttamaan elinkeinoelämälle tärkeisiin aiheisiin EU-tasolla”, Juonala kertoo.

”Olemme todella iloisia saadessamme Oonan vahvistamaan EU-edunvalvontatiimiämme Brysselissä. Oona on seurannut EU-lainsäädäntötyötä aitopaikalta Euroopan parlamentista. Hänen monipuolinen EU-kokemuksensa ja asiaosaamisensa tuovat tärkeän lisän työhömme EU:n kilpailukyvyn, toimivamman sääntelyn ja vihreän kasvun edistämiseksi”, toteaa EU-vastuualueen johtaja Lotta Nymann-Lindegren.