Rajoituksia arvonlisäveron vähennysoikeuksiin
Verollisen liiketoiminnan yhteydessä saadut verottomat tuotot rajoittavat arvonlisäveron vähennysoikeuksia. Korkein hallinto-oikeus julkaisi 9.3.2017 aiempaa verotuskäytäntöä selvästi kiristävän vuosikirjaratkaisun (KHO:2017:36) arvonlisäveron vähennysoikeuksien osalta.
Ratkaisussa oli kyse tilanteesta, jossa yhtiö harjoitti autokauppaa ja oli tehnyt siihen liittyen rahoitus- ja vakuutusalan yritysten kanssa sopimuksia, joiden perusteella yhtiö tarjosi välittäjänä auton ostajille erilaisia rahoitus- ja vakuutussopimuksia. Yhtiö sai välittämistään sopimuksista arvonlisäverottomia välityspalkkioita.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että yhtiön käyttäessä yleiskulujen vähennyksen jakoperusteena liikevaihtojen suhdetta, veroton liikevaihto oli otettava huomioon vähennyskelpoista osuutta laskettaessa
Em. ratkaisun jälkeen Verohallinto julkaisi 27.3.2017 tiedotteen, jossa todetaan, että KHO:n ratkaisu koskee autoliikkeiden lisäksi kaikkia muita sellaisia toimijoita, joilla on sekä arvonlisäverollista että arvonlisäverotonta toimintaa. Arvonlisäveroton toiminta tulee ottaa huomioon yleiskulujen arvonlisäveron vähennysoikeuden laajuutta määriteltäessä.
Ratkaisu muuttaa aiempaa verotuskäytäntöä. Yhtiöt ja kaikki muut verovelvolliset, joiden verollisen liiketoiminnan yhteydessä muodostuu verottomia tuottoja, joutuvat huomioimaan nämä tuotot arvonlisäverovähennyksiä laskettaessa. Verottomien välityspalkkioiden lisäksi tällaisia verottomia tuottoja voivat olla esimerkiksi korkotuotot.
Edellä mainitun ratkaisun lisäksi korkein hallinto-oikeus julkaisi 9.3.2017 myös toisen, vähennysoikeuksien laajuuteen vaikuttavan vuosikirjaratkaisun (KHO:2017:38). Ratkaisussa oli kyse rahoitusyhtiö A:n autoalan jälleenmyyjille tarjoamasta varastorahoitukseksi kutsutusta palvelusta. Jälleenmyyjä sai ostaa maahantuojalta ajoneuvoja rahoitusyhtiö A:n lukuun. Ajoneuvon ostohinta pienensi rahoitusyhtiö A:n jälleenmyyjälle myöntämää euromääräistä limiittiä. Rahoitusyhtiö A myi ajoneuvot jälleenmyyjälle tämän löydettyä ajoneuvolle ostajan. Myyntihinta oli sama hinta, jonka rahoitusyhtiö oli maksanut maahantuojalle. Rahoitusyhtiö A peri jälleenmyyjältä ajoneuvokohtaisen kiinteän palkkion, kaupinta-aikaan perustuvan kuukausipalkkion ja laskutuspalkkion.
Korkein hallinto-oikeus katsoi näiden palkkioiden olevan vastiketta rahoitusyhtiö A:n jälleenmyyjille myymästä rahoituspalvelusta, josta rahoitusyhtiön ei ollut suoritettava arvonlisäveroa. Rahoitusyhtiöllä ei ollut oikeutta vähentää toimintaan liittyviin yleiskustannuksiin sisältyvää arvonlisäveroa.
Yleiskulujen arvonlisäveron vähennysoikeutta käsitellään yksityiskohtaisemmin Verohallinnon 11.3.2016 julkaisemassa ohjeessa ”Arvonlisäveron vähennysoikeudesta”.
