Surua, stressiä vai sairautta?
Erilaiset mielenterveyden häiriöt ovat yksi yleisimmistä sairauspoissaolojen aiheuttajista. Syyryppääseen mahtuu hyvin eritasoisia häiriöitä vaikeista psykooseista aina lievään unettomuuteen. Näille tiloille löytyy koodi kansainvälisestä tautiluokituksesta, jota lääkärit käyttävät diagnostiikan pohjana. Milloin kyse on sairaudesta, milloin elämään kuuluvasta normaalista stressistä, mielipahasta tai surusta?
Määritelmän mukaisesti sairaus on fyysisen tai psyykkisen rakenteen tai toiminnan poikkeavuus, joka aiheuttaa yksilölle tai hänen ympäristölleen tilapäistä tai pysyvää haittaa tai toiminnanvajavuutta. Sairauden käsite on kuitenkin monitulkintainen ja kulttuurisidonnainen.
Määritelläänkö jokin fyysinen tai psyykkinen tila sairaudeksi vai normaalivariaatioksi, on merkittävä yhteiskunnallinen kysymys niin sosiaalisesta, kuin taloudellisestakin näkökulmasta. Erityisesti psykiatristen sairauksien määritelmät aiheuttavat erimielisyyttä, ja niihin sisältyy eniten kulttuurista ja aikakauden ilmiöistä johtuvia eroja.
Elämässä tulee väistämättä eteen tilanteita, jotka voivat aiheuttaa voimakasta surua. Ei ole tavatonta, että henkilö hakeutuu tällöin lääkärin vastaanotolle, koska kokee olevansa surunsa vuoksi työkyvytön ja siksi oikeutettu sairauslomaan. Mutta onko suru sairautta? Lähtökohtaisesti ei.
Suru on normaali ilmiö silloin kun tapahtuu jotakin murheellista. Pikemminkin voisi ajatella, että on epänormaalia olla surematta silloin kun siihen on syy. Persoonallisuudesta ja kokemuksista riippuen suru voi kuitenkin laukaista sairauden, kuten masennuksen, mutta tämä ilmenee yleensä vasta pidemmän ajan kuluttua. Lähtökohtaisesti suru ei siis ole sairaus, eikä peruste sairauslomalle. Jos tällaisessa tilanteessa tarvitsee vapaata töistä, on siihen tarjolla muita vaihtoehtoja kuin sairausloma.
Vastaavanlaisia tilannearvioinnin haasteita tulee eteen myös arvioitaessa henkistä kuormittumista. Akuutti stressireaktio –diagnoosia käytetään paljon tilanteissa, joissa taustalla ei ole poikkeuksellisen voimakasta kuormitusta, vaan tavanomainen ristiriitatilanne työssä tai yksityiselämässä.
Vaikeita arvioitavia ovat niin ikään unettomuus ja sopeutumishäiriöt. Lääkärit ovat vastuussa diagnostiikan ja työkyvyn arvioinnin paikkansapitävyydestä, mutta parhaiten tulkintaongelmat vältetään luomalla työpaikalle selkeät pelisäännöt, sekä kehittämällä työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyötä.
EK:n asiantuntijalääkäri Jan Schugk
Kuva: freeimages.com
