Työmarkkinakeskusjärjestöjen vaalikiertue Ääni työlle kokosi yli 700 keskustelijaa

02.04.2019

EK:n, KT:n, SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteisen Ääni työlle -eduskuntavaalikiertue päättyi tiistaina 2. huhtikuuta Tampereella työttömyydestä ja työllistämisen keinoista käytyyn keskusteluun. Paikalla oli iso joukko Pirkanmaan eduskuntavaaliehdokkaita ja muuta yleisöä.

Ääni työlle -kiertue alkoi Helsingistä 22. tammikuuta. Se kävi kaikkiaan yhdellätoista paikkakunnalla ympäri Suomea. Yleisöä tilaisuuksissa oli yhteensä yli seitsemän sataa. Lisäksi useat tilaisuudet striimattiin verkon kautta vielä laajemmalle yleisölle. Ääni työlle -kiertue myös kiinnosti sekä valtakunnallisia että maakunnallisia medioita ympäri Suomen.

Kiertueen tavoitteena oli koota erityisesti kansanedustajaehdokkaita keskustelemaan työelämään liittyvistä teemoista. Mukaan kutsuttiin myös työmarkkinajärjestöjen omia aktiiveja, toimijoita ja vaikuttajia sekä muita politiikasta kiinnostuneita ihmisiä.

Jokaisella tilaisuudella oli oma teemansa, esimerkkeinä tasa-arvo, kaupungistuminen, kestävä kehitys, maahanmuutto, sosiaaliturva ja perhevapaat. Lisäksi jokaisessa tilaisuudessa keskusteltiin muista ajankohtaisesti ja alueellisesti kiinnostavista aiheista.

Tilaisuuksiin osallistuivat panelisteina kaikki keskusjärjestöjen johtajat: EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies, KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Kiertueella oli mukana myös joukko järjestöjen eri alojen asiantuntijoita. Paneelien juontajista suurin osa oli alueen valtamedian edustajia.