20 vuotta yhteispäätöksiä, osa2: Odottamattomat maat ei- ja kyllä-äänten kärjessä

Edellisessä blogissani käsittelin Euroopan parlamentin näkövinkkelistä EU:n tärkeintä lainsäädäntömenettelyä, ns. tavallista lainsäätämisjärjestystä. Sitä on noudatettu 20 vuotta. Nyt on vuorossa toinen lainsäätäjäosapuoli eli jäsenmaita edustava neuvosto.

Neuvoston työskentelylle on ollut tyypillistä vahva halu löytää yksimielisyys tai saada mahdollisimman moni jäsenmaa yhteisen kannan taakse. Tämä perinne on edelleen voimissaan.

Ei-äänten ja äänestyksestä pidättäytymisten osuus on ollut kuitenkin hienoisessa kasvussa. Asia käy ilmi, kun tarkastelee tilastoja tavallisesta lainsäätämisjärjestyksestä. Tilastoja on saatavilla vuodesta 1999. Kasvu johtunee osin siitä, että EU:n laajentumisen myötä yhteisymmärryksen saavuttaminen on entistä haastavampaa.

Viimeisen neljän vuoden aikana 35 prosentissa tapauksista vähintään yksi jäsenmaa on äänestänyt lainsäädäntöä vastaan tai pidättäytynyt äänestämästä. Hieman yllättävää on, mitkä maat ovat useimmin äänestäneet neuvoston lopullista kantaa vastaan tai jättäneet äänestämättä kokonaan.

Eniten päätöksiä ovat vastustaneet britit, saksalaiset, tanskalaiset ja itävaltalaiset. Nämä maat äänestänevät linjakkaasti lainsäädäntöhanketta vastaan, jos lopputulos ei ole oman maan kannan mukainen.

Brittien valtavirrasta poikkeavaa käyttäytymistä voi selittää sisäpolitiikalla. Se, että britit häviävät neuvotteluväännöt eivätkä saa riittävästi muita maita puolelleen, ei tue yleistä käsitystä maailman parhaasta ulkoasiainhallinnosta.

Saksan tapauksessa heikkoa lopputulosta selittänee maan melko hidas ja jäykkä EU-kannanmuodostusprosessi.

Myös lista niistä maista, jotka ovat useimmiten lopullisen kannan puolella, on yllätyksellinen. Ykkösenä ovat Ranska, Liettua ja Kypros, jotka ovat viimeisen neljän vuoden aikana olleet aina lopullisen kannan puolella. Seuraavana listalla seuraavat Suomi ja Latvia.

Voittaako Ranska äänestykset neuvottelemalla asioista taitavasti etukäteen? Suomikaan ei ole ollut neuvostossa tavallisen lainsäätämisjärjestyksen tapauksissa kovin ärhäkkä, vaikka usein kuulee niin väitettävän. On tärkeää, että Suomi on neuvotteluissa rakentava kumppani. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, ettemme uskalla puolustaa omaa etuamme tärkeimmissä asioissa.

Vaikka eri maiden onnistumisia ja epäonnistumisia neuvoston työskentelyssä on mielenkiintoista pohtia, yleispäteviä syitä lopputuloksille lienee mahdotonta löytää.

Tilastot perustuvat VoteWatch Europen raporttiin (pdf)

Lue myös:
20 vuotta yhteispäätöksiä: parlamentin poliittiset ryhmät yllättävät yhtenäisyydellään (17.1.2014)

 

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi