Alex Tuominen

Töissä:

Työskentelen EK:ssa erilaisten vaikutusarvioiden ja analyysien parissa muun muassa kilpailuneutraliteetin, sisämarkkinasääntelyn, riskienhallinnan, yritysten rahoituksen saatavuuden sekä finanssisääntelyn osalta. Olen työskennellyt EK:ssa aikaisemmin myös Vihreä kasvu sekä Yrittäjyys ja kansainvälinen kauppa -vastuualueilla.

Vapaalla:

Aikaisemman joukkueurheilutaustani myötä liikunta erityisesti eri pallopelien muodossa on iso osa vapaa-aikaani. Saatan myös innostua lähtemään lenkille hyvän soittolistan turvin. Urheilun ohella vapaa-aika kuluu rennoissa merkeissä ystävien kanssa.

Ensimmäinen työpaikka:

Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli kesäleiriohjaajana. Rantalentopallon sekä muiden aktiviteettien koordinoiminen oli hyvää harjoittelua itseohjautuvuudesta sekä vastuun ottamisesta. Leiriohjaajalla oli tosin ajoittaisia haasteita pysyä itse katsomon puolella.

Kirjoitukseni

Tuominen ja Ylänen: EU sääntelee enemmän, vaikka säädöksiä annetaan vähemmän

EU:n säädösten (asetukset, direktiivit ja päätökset) määrä on pitkällä aikavälillä laskenut, mutta yrityksille kohdistuvat velvoitteet...
16.04.2026

Huhtala ja Tuominen: EU:n aika itsenäistyä digiteknologiassa

Yhdysvaltojen kauppapoliittinen painostus EU:ta kohtaan on koventunut, mikä on muuttanut osapuolten liittolaissuhdetta yhä jännitteisemmäksi. Samalla...
28.01.2026