Tiina Lehkonen

Assistentti

050 522 1509

Töissä

Hallinnon assistenttina huolehdin toimiston arjen sujuvuudesta. Toimin yhteyshenkilönä mm. kiinteistö-, siivous- ja vakuutusasioissa, koordinoin matkustukseen ja kokoustamiseen liittyviä sopimuksia, avustan hankinnoissa ja pidän parhaani mukaan kollegat ajan tasalla tästä kaikesta. Tehtäväni ovat erittäin vaihtelevia, ja parasta onkin, ettei etukäteen voi tietää, mitä päivä tuo tullessaan.

Vapaalla

Koska lukeminen kannattaa aina ja kuorolaulu pidentää ikää ja parantaa elämän laatua, luen paljon ja kaikenlaista. Vuosien tauon jälkeen palasin kouluaikaisen harrastukseni musiikin pariin. Kun oma vapaa-aika on hurjasti lisääntynyt ruuhkavuosien jälkeen, on ihana kokeilla kaikenlaisia uusia harrastuksia, jotain hyödyllistä ja jotain hömppää sopivassa suhteessa.

Ensimmäinen työpaikkani

Ensimmäinen työpaikkani oli kesätyö mansikanpoimijana 14-vuotiaana. Mansikoiden poimiminen helteisellä pellolla kaikenlaisten pörriäisten armoilla ja jatkuva mansikan tuoksu nenässä takasi sen, ettei sinä kesänä mansikkakakku maistunut. Onneksi mansikkakammo oli vain hetkellistä.