Blogissa: Kuinka ymmärtää USA:ta TTIP-neuvottelupöydässä?

USA:ssa tiedetään, että globaalissa kauppapolitiikassa ei pysy ajurin paikalla ilman kompromisseja, bloggaa EK:n kauppapolitiikan harjoittelija Lauri Kangasniemi. Hän on erikoistunut TTIP:iin kansainvälisen politiikan opinnoissaan.

Harjoittelijamme Lauri Kangasniemi on opinnoissaan analysoinut USA:n TTIP-strategiaa.

Vielä 25 vuotta sitten valtansa kukkuroilla olleen Yhdysvaltojen suhteellinen asema kansainvälisessä järjestelmässä on heikentynyt tasaisesti. Selvimmin Yhdysvaltojen rooli on ollut koetuksella taloudessa. Kun vuonna 1990 Yhdysvallat oli lähes 17 kertaa suurempi talous kuin Kiina, tätä nykyä se ei ole edes kaksi kertaa suurempi.

Vaikka Kiina on monessa mielessä erityistapaus, kehitystä on tapahtunut muuallakin. Toinen nouseva talous Intia on puolittanut eron Yhdysvaltoihin taloutensa koossa samalla aikavälillä. Paljon paremmin ei ole mennyt Euroopallakaan, joka on jäänyt taloudellisessa kehityksessä jopa Yhdysvaltojen tahdista.

Sekä Yhdysvaltojen että Euroopan tapauksessa tämä kielteinen kehitys on kiihtynyt 2000-luvulla.

Kiinan ja muiden nousevien talouksien halu vaikuttaa kansainvälisen kaupan valta-asetelmiin on kasvanut sitä mukaa, kun niiden globaali jalansija on vahvistunut. Tämä on synnyttänyt kitkaa globaalikaupan instituutioissa ja niiden luonne on alkanut muuttua.

Maailman kauppajärjestö WTO on tästä ehkä tunnetuin esimerkki. Viimeistään Dohan neuvottelujen vaikeus on tuonut uusvanhan lähestymistavan eli kahdenväliset ja alueelliset vapaakauppasopimukset osaksi kansainvälistä taloutta. Vapaakaupan institutionaalinen muoto on siis muutoksessa.

Maailmankaupan valtarakenteet ovat siis murroksessa ja Yhdysvallat haluaa pysyä ajurin paikalla. Välineenä tässä kilpailussa Yhdysvalloilla on kaksi avainsopimusta: Euroopan unionin suuntaan neuvoteltava TTIP ja TPP (Trans-Pacific Partnership), jota rakennetaan 11 Tyynenmeren alueen valtion kanssa.

Molempien sopimusten kanssa on haluttu edetä nopeasti. Samaan aikaan nimittäin nousevat taloudet kehittävät omia, osin kilpailevia järjestelyjään. Näistä merkittävin lienee TPP:n kanssa alueellisesti kilpaileva RCEP-sopimus (Regional Comprehensive Economic Partnership), jota muun muassa Kiina ja Intia edistävät. Yhdysvaltojen näkökulmasta ei ole yhdentekevää, kenen periaatteet ja käytännöt pärjäävät tässä kilpailussa.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa on ollut pitkän linjan tavoitteena vaikuttaa niihin periaatteisiin ja pelisääntöihin, joiden varaan valtioiden välinen ja niiden rajat ylittävä kanssakäyminen pohjautuu. Suomessa Yhdysvaltojen rooli kansainvälisen järjestelmän ylläpitäjänä on jäänyt vähälle huomiolle, kuten ulkoasiainministeriön alivaltiosihteeri Jaakko Laajava on todennut.

Tavoitteiden saavuttamisessa olennaista on ollut molempia hyödyttävien kumppanuussuhteiden rakentaminen muihin valtioihin. Yhdysvalloissa on oivallettu, että pitkällä aikavälillä kestävät valtioiden väliset suhteet rakentuvat vastavuoroisuudelle.

Monenvälisten kumppanuuksien säilyttäminen on ollut Yhdysvalloille niin tärkeä päämäärä kansainvälisessä politiikassa, että sen eteen on oltu valmiita myös kompromisseihin. Rakentamalla laajan kumppanuuksien verkoston Yhdysvallat on toiminut kansainvälisenä takuumiehenä. Tämä on ollut suurvallalta iso satsaus.

Mitä Yhdysvaltojen esimerkki meille opettaa? Ainakin sitä, että vaikutusvaltaisen toimijan asema ei voi perustua yksipuoliselle sanelulle. Yhdysvallat kuuntelee kumppaneitaan ja on valmis kompromisseihin. Tämä on syytä muistaa myös EU:ssa, kun käymme TTIP-neuvotteluita.