Hyvinvointikone hyytyy 2000 lähihoitajan verran

Tulevien pakkasten myötä uhkaa hyvinvointimme myös hyytyä. Viennin neuvottelut takkuavat ja Teollisuusliitto on uhannut lakoilla, joiden vaikutus kansantalouteemme on satoja miljoonia. Näitä menetyksiä ei koskaan saada takaisin. Onko maallamme varaa tähän?

Näissä tunnelmissa on vaikea vakuuttaa osapuolia siitä, että oikeasti vastustajamme ovat maamme rajojen ulkopuolella. Tämän asian teoreettinen nimi on kilpailukyky. Jos suomalainen työ ei kaupaksi, kärsivät siitä kaikki. Jos työllisyys ei nouse, niin verotulot laskevat ja työttömyysmenot nousevat. Ja kun julkinen talous sakkaa, pitää joko leikata tai elää velaksi. Jälkimmäistä Suomi tekee koko ajan eli ainoa vaihtoehto on leikata hyvinvointiyhteiskuntamme palveluista. Tätä ei kukaan halua, joten kaikki kivet – vaikeatkin – pitäisi kääntää työllisyyden hyväksi.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kutsui aikanaan teollisuuden tehtaita hyvinvointikoneiksi. En voi olla enempää samaa mieltä. Riku Aalto korosti ymmärtääkseni sitä, että tehtaista saatavilla tuloilla katetaan hyvinvointiyhteiskunnan menot. Vaikkapa sairaanhoitajien palkkaamiseen – mihin Suomessa vääjäämättä on tarvetta tulevina vuosina – on varaa vain, jos tehtaat pyörivät ja niissä tehtävä työ käy kaupaksi.

Edellä oleva yhtälö kuulostaa yksinkertaiselta ja sitä se onkin. Asia tuntuu vain unohtuneen näin lakkojen kynnyksellä.

Ensi maanantaina tehtaat monilla paikkakunnilla sulkeutuvat. Lakoista aiheutuvat satojen miljoonien menetykset – menetykset, joita ei koskaan saa takaisin. Mitä muuta menetetään?

Lakkopäivien rahallisilla menetyksillä olisimme voineet palkata vuodeksi 2000 lähihoitajaa vanhustenhuoltoon. Tähän meillä on kiistatta tarvetta lähivuosina, joten tehtaiden pitäisi pyöriä täysillä.

Nyt käytävillä TES-neuvotteluilla on siis iso merkitys maamme työllisyyden kehitykselle. Muistetaan siis, että vastustajamme ovat maamme rajojen ulkopuolella ja että he käyttävät virheemme hyväkseen. Pidetään siis tämä mielessä, kun päätetään tulevien vuosien palkoista. Sairaanhoitajia tarvitaan lisää, tehtaiden pitää pyöriä – kannattavasti.