Katteetonta henkselien paukuttelua

Maan hallitus apujoukkoineen kehuu saavuttavansa itselleen asettamansa tavoitteen työllisyysasteen nostamista 75 prosenttiin vuonna 2023. Tavoite saattaa hyvinkin toteutuakin. Mutta onko henkselien paukutteluun aihetta, kun ottaa huomioon, millaista työllisyyden kasvu on ollut laadullisesti?

 Rohkenen väittää, että tämän ja edellistenkin hallitusten työllisyystavoitteet on mitoitettu olettaen, että työllisyyden kasvu vastaa työaikamuodoittain kutakuinkin tavoitteen asettamishetken työaikamuotojen jakaantumista osa- ja kokoaikatyöhön. Tämä oletus on olennainen, koska hallitukset ovat tavoitelleet työllisyysasteen nostolla etenkin julkisen talouden tasapainottumista ja työsuhteiden osa- ja kokonaisuudella on suuri merkitys julkisen talouden tasapainoon. Karkeasti ottaen mitä enemmän työllisyyden kasvu kohdistuu kokoaikatyöhön, sitä enemmän työllisyyden kohentuminen kasvattaa verotuloja ja supistaa etuusmenoja kuten asumistukea ja työttömyyspäivärahoja. Yhden lisätyöllisen on ajateltu tasapainottavan julkista tavoitetta keskimäärin 25 000 eurolla vuodessa.

Pelkän työllisyysasteen seuraaminen antaa puutteellisen kuvan työllisyyden kehityksestä. Tämä johtuu tavasta mitata työllisyysastetta. Se lasketaan suhteuttamalla työlliset 15-64 -vuotiaiden määrään. Työllisenä pidetään henkilöä, joka teki tutkimusviikolla työtä vähintään 1 tunnin. Myös eräiden niin sanottujen hyväksyttyjen syiden takia työstä poissaolleet katsotaan työllisiksi. Tavasta määritellä työllinen seuraa, että kokoaikatyölliset ovat tällä mittarilla samanarvoisia kuin osa-aikatyötä tekevät.

Maan hallitus sitoutui ohjelmassaan seuraamaan työllisyyden kehitystä työllisyysastetta hienojakoisimmilla mittareilla. Niitä ovat ainakin tehtyjen työtuntien määrä, kokoaikatyöksi muutettu työllisyysaste ja työsuhteiden tyypit.

Silmiini ei ole osunut maan hallituksen teettämään hallitusohjelman mukaista analyysiä työllisyyskehityksen laadusta. Oma pika-analyysini on, että henkselien paukutteluun työllisyysastetavoitteen saavuttamisessa on katetta lähes yhtä vähän kuin sillä, että hallitus olisi saavuttanut 80 000 päätösperäisen lisätyöllisen saavuttamisen. Muun muassa Valtiontalouden tarkastusvirasto on todennut, että hallituksen päätösperäisten työllisyystoimien vaikutukset jäävät kauaksi tavoitteesta.

Arvioni perustuu lähinnä vaatimattomaan kehitykseen tehtyjen tuntien määrässä. Työtunnit eivät ole vaalikauden aikana nousseet käytännössä lainkaan. Kun työtunnit eivät ole lisääntyneet, esimerkiksi palkoista maksettujen verojen tuoton kasvu selittyy pelkästään palkkatason nousulla ja etuusmenot eivät ole juurikaan supistuneet. Työllisyysasteen noususta karkeasti puolet on jatkuvan ja määräaikaisen osa-aikatyön lisääntymistä. Se selittää sen, miksi tehdyt työtunnit eivät ole lisääntyneet toivotusti.

Kaikenlainen työllisyyden kasvu on tietysti hyvä asia. Työelämässä tarvitaan erilaisia työsuhdetyyppejä. Esimerkiksi osa-aikaista työtä tarvitsevat niin työnantajat kuin työntekijätkin. Ponttini on siis kuitenkin se, että maan hallituksen työllisyystoimet ovat jääneet alimittaisiksi. Siksi tällä vaalikaudella sen pitää tehdä vielä työllisyystoimia, jotka tasapainottavat julkista taloutta ja pidättäytyä tulevista vaaleista huolimatta ratkaisuista, jotka heikentävät työllisyyttä.