Ilmastopolitiikassa kustannustehokkuus ajaa sekä ilmaston että talouden etua

Elinkeinoelämä kirittää hallituksen valmistelemaa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa eli KAISUa. Sen suunta on EK:n arvion mukaan oikea, mutta toimeenpanon kustannustehokkuuteen tulee kiinnittää huomiota. Kotimaassa tehtävien päästövähennysten ohella on maksimoitava ilmastohyödyt, joita Suomen cleantech-viennillä voidaan aikaansaada maailmalla, kannustaa johtava asiantuntijamme Janne Peljo KAISU-analyysissään.

Suomen hallituksella on parhaillaan työn alla keskeiset suunnitelmat siitä, kuinka Suomi aikoo saavuttaa kansalliset ja EU-tason ilmastotavoitteet vuoteen 2035 mennessä. Valmistelussa ovat samanaikaisesti

• ilmastolaki
• ilmasto- ja energiastrategia sekä
• keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma eli tuttavallisemmin KAISU.

Näistä viimeksi mainittu eli KAISU oli juuri lausuntokierroksella, ja tässä kirjoituksessa nostan siitä esille muutamia havaintoja elinkeinoelämän näkökulmasta.

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma pureutuu nimenomaan päästökaupan ulkopuolella oleviin yhteiskunnan sektoreihin, eli niin kutsuttuun taakanjakosektoriin. Taakanjakosektori muodostaa lähes 60 prosenttia Suomen päästöistä, ja siihen kuuluvat muun muassa liikenteen, rakennusten erillislämmityksen, maatalouden ja jätehuollon päästöt.

Elinkeinoelämän näkökulmasta pureudumme arvioissamme erityisesti kolmeen kysymykseen:

1. Riittävätkö suunnitellut ilmastotoimet Suomen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseen?
2. Ovatko toimet kustannustehokkaita?
3. Huomioidaanko toimissa Suomen mahdollisuudet rakentaa ns. positiivista hiilikädenjälkeä eli edistää cleantech-viennin avulla ilmastotoimia myös muualla maailmassa?

KAISUn suunta on oikea, mutta ilmastotoimien tehokkuutta on seurattava

EU-komission ehdottama tavoite taakanjakosektorin päästöjen vähentämiselle vuoteen 2030 mennessä on 50 prosenttia (verrattuna vuoden 2005 tasoon), ja hallitusohjelmassa tavoitteeksi on asetettu, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Nykyiset toimet eivät riitä tavoitteiden saavuttamiseen, ja KAISUssa keskitytäänkin arvioimaan, millä lisätoimilla tavoitteisiin päästäisiin.

Suunnitelmassa lähtöoletuksena on, että taakanjakosektorin päästöjä vähennetään viime vuoden 28,6 MtCO₂e tasosta 14,5 Mt CO₂e -tasolle vuoteen 2035 mennessä. Toisin sanoen päästöt pitäisi lähes puolittaa viidessätoista vuodessa. Tämä on hyvin kunnianhimoinen tavoite, mutta samaan aikaan välttämätön Suomen 2035-hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi – ellei päästökaupan tai maankäyttösektorin puolella päästä ennakoitua suurempiin vähennyksiin.

Taakanjakosektorilla päästövähennyksiä on saavutettu päästökauppasektoria hitaammin, vaikka sen päästöt ovatkin vähentyneet kaikilla sektoreilla maataloutta lukuun ottamatta ja Suomi saavuttaa vuodelle 2020 asetetut tavoitteet.

Suunta on oikea, mutta työtä tavoitteiden saavuttamiseksi riittää, eivätkä tarvittavat toimet tule kaikki olemaan helppoja tai halpoja. Tästä syystä on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota  kustannustehokkuuteen, jotta kohdistaisimme päästövähennykset sinne, missä niiden kustannukset olisivat pienimmät.

Suunnitelmasta puuttuvat arviot yksittäisten toimien kustannustehokuudesta

Elinkeinoelämä on sitoutunut EU:n ja Suomen ilmastotavoitteisiin sekä 1,5 asteen mukaiseen ilmastopolitiikkaan. Tavoitteiden saavuttamiseksi vaaditaan mittavia päästövähennyksiä, ja siksi on ensiarvoisen tärkeää pyrkiä toteuttamaan ne mahdollisimman kustannustehokkaasti eli saavuttamaan saman tai suuremman päästövähennyksen pienemmillä kokonaiskustannuksilla.

Toimenpiteitä on suunnitelmassa esitetty kattavasti eri sektoreille, mutta suunnitelmasta kuitenkin puuttuvat arviot eri toimien rajakustannuksista – eli paljonko vähennetty päästötonni maksaa euroissa eri toimenpiteillä. Esimerkiksi liikenteen osalta esitettyjen toimien joukossa on huomattavan kalliita toimia, ja jää epäselväksi, olisiko muilta sektoreilta löydettävissä vastaavat päästövähennykset pienemmin kustannuksin.

Niin kutsuttujen joustokeinojen käytöllä pystytään lisäämään päästövähennystoimien kustannustehokkuutta. Siksi onkin järkevää, että Suomi aikoo hyödyntää EU-sääntelyn mahdollistamia joustokeinoja, kuten suunnitelmassa todetaan.

Suomen ilmastoedelläkävijyys on hyödynnettävä myös viennissä

Suomen ei tule tyytyä siihen, että teemme kunnianhimoisia päästövähennyksiä kotimaassa. Päinvastoin – voimme moninkertaistaa Suomen myönteiset ilmastovaikutukset siten, että tarjoamme maailmanluokan cleantech-ratkaisuja myös vientimarkkinoille. Tätä näkökulmaa olisi syytä vahvistaa myös KAISUssa, kuten muussakin kansallisen ilmastopolitiikan suunnittelussa.

KAISUssa on hienosti käsitelty poikkileikkaavia teemoja kuten kiertotaloutta, biotaloutta, kulutuksen hiilijalanjälkeä ja julkisia hankintoja. Näille on yhteistä se, että ne mahdollistavat päästövähennyksiä läpi taakanjakosektorin, niin liikenteessä kuin rakennussektorilla tai maataloudessakin.

Yksi vastaava teema kuitenkin loistaa suunnitelmassa poissaolollaan: digitalisaatio. Monet päästövähennysratkaisut pohjautuvat digitalisaatioon ja älyratkaisuihin, ja se luo mahdollisuuksia päästövähennyksiin ja uusien innovaatioiden kehittämiseen yrityksissä niin liikenteen ja logistiikan kuin rakennusten energiatehokkuudenkin saralla.  Digitalisaation potentiaali on hyödynnettävä täysimääräisesti myös päästöjen vähentämisessä ja laskettava mukaan päästövähennystoimiin.

Toimialojen vähähiilitiekartat antavat suuntaa päästövähennyksille, ja niiden vauhdittaminen on tärkeää

On ilahduttavaa huomata, että KAISU-suunnitelma tukeutuu monelta osin elinkeinoelämän eri toimialojen laatimiin vähähiilisyystiekarttoihin. Ne ovat yksi keskeinen työkalu päästövähennysten vauhdittamiseen ja yritysten kilpailukyvyn vahvistamiseen, ja siksi on tärkeää huolehtia niiden toteutuksen edellytyksistä.

Tiekartat osoittavat, että yrityksillä on edessään massiiviset investointitarpeet vähähiilisen tulevaisuuden toteuttamiseksi. Siksi onkin tärkeää huomioida keinot, joilla yritysten investointiedellytyksiä voitaisiin parantaa. Sääntely-ympäristön ennakoitavuuden ohella avainasemassa ovat erityisesti sujuvat luvitusprosessit, kilpailukykyinen verotus ja valtion mukanaolo korkean riskin teknologiainvestoinneissa.

Sähköistämistuen kautta tuetaan vähähiilitiekarttojen toteutumista, ja palvelusektorin päästövähennyksiä tulisikin vauhdittaa laskemalla palveluyritysten sähköveroa asteittain kohti teollisuuden verotasoa.