ILOblogi: Valtavat erot eri maanosien työolosuhteissa
Kansainvälisen työjärjestöjen ILO:n työkonferenssissa Genevessä keskustellaan tänä vuonna myös vähimmäistyöolosuhteiden turvaamisesta eri maissa.
Keskusteluissa on keskitytty siihen, mikä tilanne on eri valtioissa mm. vähimmäispalkan, eri työsuhteen muotojen, työaikojen ja työsuojelun suhteen. Keskustelua käydään myös siitä, mitä Kansainvälinen työjärjestö on tehnyt näiden asioiden osalta viimeisten vuosien aikana. Keskustelujen lopuksi pyritään pääsemään yhteisymmärrykseen, mitä vähimmäisolosuhteiden turvaamisen osalta pitää tehdä jatkossa.
Vähimmäispalkan osalta keskusteluissa on noussut esiin työelämän muutokset, jotka heijastelevat siihen, että matalapalkkaiset ja toisaalta korkeampaa osaamista vaativat tehtävät ovat lisääntyneet ja keskitason työtehtäviä on hävinnyt. Tämä on kasvattanut palkkaeroja eri maissa.
Pienimmät tuloerot globaalissa vertailussa on kuitenkin Suomessa ja Tanskassa – suurimmat tuloerot löytyvät Etelä-Amerikasta. Myös palkanmaksu ajallaan puhutti. Meillä itsestään selvyytenä pidetty asia, on edelleen akuutti ongelma joissain maissa. Tähän syynä on esimerkiksi se, että harmaa talous rehottaa tai taloudellinen tai poliittinen tilanne vaikeuttaa työnantajien toimintaa. Palkkojen maksamiseen ajallaan voi myös vaikuttaa niinkin yksinkertainen asia kuin pankkijärjestelmän toimivuus. Maailman valtioista 75 %:lla on jonkin tason vähimmäispalkkasääntely olemassa.
Työaikojen osalta on nähtävissä, että Euroopassa tehdään selvästi lyhyempää työaikaa kuin muualla maailmassa. Kansainvälisen työjärjestön selvitysten mukaan tosiasiallinen tehty työaika vaihtelee esimerkiksi Hollannin 32 viikkotyötunnista ja Ruotsin 36 viikkotyötunnista Kiinan 49 tuntiin. Japanissa n. 20 prosenttia ja USA:ssa n. 15 prosenttia työntekijöistä työskentelee yli 48 tuntia viikossa. Toki säännöllisesti pitkiä työaikoja tekeviin maihin liittyy myös lieveilmiöitä, kuten tilanne on esimerkiksi Japanissa.
Keskusteluissa työnantajilla on ollut suuria vaikeuksia ymmärtää työntekijäpuolen näkemyksiä joustavista työajoista ja eri työn teon ja työsuhteen muotojen käyttämisestä. Yritysten tarpeista lähtevät joustot voidaan heidän näkemystensä mukaan hyväksyä lähinnä talouden kriisitilanteissa ja työpaikkojen säilyttämiseksi – muutoin joustot koetaan positiiviseksi vain, jos ne sopivat työntekijän tarpeisiin.
Yleisesti joustoihin liitetään mukaan nippu ongelmia. Varsin yleinen näkemys työntekijäpuolella on myös, että kaikkien työntekijöiden tulisi työskennellä toistaiseksi voimassa olevassa ja kokoaikaisessa työsuhteessa. Sama ajattelutapa heijastuu valitettavasti myös ILO:n suunnalta. Valtioiden edustajilla on sen sijaan ollut konkreettisempi kuva yritysten realiteeteista ja kilpailukykyyn vaikuttavista tekijöistä. Työnantajapuolella tarve erilaisiin joustoihin nousee esiin maanosasta ja maasta riippumatta.
Mitä näistä keskusteluista on sitten odotettavissa? Selvää on, että tilanne vähimmäistyöolosuhteiden tason osalta on erilainen eri valtioissa ja eri maanosissa. ILO:lla ja kehitysmaiden valtioilla on vielä paljon tehtävää vähimmäistyöolosuhteiden parantamiseksi kehitysmaissa. Toisaalta kehittyneissä maissa tilanne on täysin päinvastainen – paine sääntelyn purkamiseen ja joustavoittamiseen on ilmeinen. Paluu menneeseen ei ole mahdollista, toivottavasti ainakin tämä viesti menee läpi komitean työssä.