Isomaa-Myllymäki bloggaa: Määräenemmistöpäätöksenteko veroasioissa ei ole Suomen etu
Euroopan komissio julkaisi juuri ennen joulua tiekartan tehokkaammasta päätöksenteosta ja määräenemmistöpäätösten (Qualified Majority Voting) käyttöönottamisesta eräissä veroasioissa. Komissio julkaisi 15.1.2019 lehdistötiedotteen ja tiedonannon, joissa se esittää nelivaiheista siirtymää kohti määräenemmistöpäätöksiä.
Määräenemmistöpäätöksiin siirtymisen ensimmäinen vaihe kattaisi yhteistyön veropetosten ja verovilpin torjunnassa ja hallinnollisissa asioissa, toinen vaihe verotuksen käyttämisen ilmasto-, ympäristö- ja kansanterveydellisten tavoitteiden edistämisessä. Kolmas vaihe sisältäisi arvonlisä- ja valmisteverotusta koskevan sääntelyn modernisoinnin ja neljäs vaihe esimerkiksi yhteistä yhdistettyä yhteisöveropohjaa (CCCTB) sekä digitaalitalouden verotusjärjestelmää koskevat, merkittävät verohankkeet.
Äkkiseltään ajatus ei vaikuta täysin kelvottomalta. Määräenemmistöpäätöksenteko saattaisi mahdollistaa entistä paremman puuttumisen jäsenvaltioiden harjoittamaan haitalliseen verokilpailuun. Määräenemmistöpäätöksenteko voisi samoin vähentää yksimielisyysvaatimuksen väärinkäyttöä. Yksimielisyysvaatimus mahdollistaa sinänsä hyödyllisinä pidettyjen uudistusten tahallisen jarruttamisen muiden jäsenvaltioiden painostamiseksi ja niiden tuen saamiseksi muiden aloitteiden taakse. Esimerkkinä tällaisesta on digijulkaisujen alennettu arvonlisäverokanta, jota Tšekki sinänsä kannatti, mutta kuitenkin jarrutti päätöksentekoa asiassa kytkemällä sen käänteistä arvonlisäveroa koskevaan asiaan.
Suomen näkökulmasta määräenemmistöpäätöksentekoon liittyy kuitenkin merkittävä riski verotulojen menettämisestä ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen murenemisesta. Menettelyä voitaisiin käyttää digiveron kaltaisiin, huonosti valmisteltuihin hankkeisiin, jotka olisivat erityisesti pienille jäsenvaltioille haitallisia. Suomelle ja suomalaisille yrityksille voisi syntyä suuria hallinnollisia kustannuksia hankkeista, jotka eivät toisi verotuloja Suomeen tai joissa kustannukset ylittäisivät Suomeen ohjautuvien verotulojen määrän. Pienet jäsenvaltiot joutuisivat kärsijän rooliin esimerkiksi CCCTB:n jakoavaimen tai digitaalisen kiinteän toimipaikan ohjatessa verotuloja suuriin jäsenvaltioihin.
Määräenemmistöpäätöksentekoon siirtyminen tarkoittaisi käytännössä myös sitä, että suuret jäsenvaltiot säilyttäisivät veto-oikeuden veroasioissa, kun taas pienet jäsenvaltiot menettäisivät sen. Niin sanotun passerelle-lausekkeen käyttäminen määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisessä mahdollistaisi komission mukaan sen, ettei perussopimuksia tarvitse muuttaa. Eri asia on, olisiko tällainen perussopimusten tarkoituksen ja hengen mukaista.
Esitystä on perusteltu erityisesti veron välttämisen suitsimisella vaikka juuri sillä alueella unionin jäsenvaltiot ovat – yksimielisyysvaatimuksesta huolimatta – saattaneet voimaan esimerkiksi veron kiertämistä estävän ATA-direktiivin. EU:n lisäksi kansainvälisellä tasolla on tehty viime vuosina paljon työtä veronvälttelyn kitkemiseksi. Nämä toimet ovat kohdistuneet myös haitalliseen verokilpailuun. Euroopan unionin jäsenvaltioiden yrityksille myöntämät veroetuudet ovat olleet myös komission valtiontukitutkintojen kohteena. EU:n työkalupakki veron välttämisen estämisessä ja haitallisen verokilpailun kitkemisessä näyttää siten täysin toiselta kuin ennen BEPS-aikaa.
Määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisessä ei ole kysymys veron välttämisen estämisestä, vaan jäsenvaltioiden verotusta koskevan lainsäädäntövallan siirtämisestä unionille. Pienen, vahvaan innovaatioon ja vientiin nojaavan hyvinvointivaltion on voitava turvata verotulonsa myös jatkossa. Tämän tavoitteen edistämisessä on tärkeää, että Suomi voi käyttää verotusta myös jatkossa talouspolitiikan välineenä. Vaikka Suomi on jo menettänyt verosuvereniteettiaan EU-jäsenyyden myötä, jäljellä olevasta osasta luopumista ei tule edes harkita.