Isomaa-Myllymäki: Suomi mukaan positiiviseen verokilpailuun

Vanhan sananlaskun mukaan maailmassa on kaksi varmaa asiaa, joista toinen on kuolema ja toinen verot. Kansainvälisessä liiketoiminnassa veroihin liittyy kuitenkin merkittävää epävarmuutta. Nykyiset kansainvälisen verotuksen pelisäännöt voivat johtaa toisaalta yritysten voiton kaksinkertaiseen verotukseen, mutta toisaalta mahdollistaa hyvin alhaisen verorasituksen tai jopa nollaverotuksen.

Rajat ylittävässä toiminnassa valtiot ovat jakaneet oikeutensa yrityksen verottamiseen verosopimusten avulla, koska muutoin valtioiden kansalliset verojärjestelmät johtaisivat helposti saman tulon verottamiseen kahdessa eri valtiossa. Nämä järjestelmät sopivat huonosti globaaliin maailmaan ja liiketoimintatoimintamalleihin. Eikä talouden digitalisoituminen ja sen muuttuminen lisääntyvässä määrin riippumattomaksi fyysisestä toimipaikasta ole ainakaan helpottanut asiaa.

Lopputulos toimii ajoittain yhtä hyvin kuin neliskulmaisen palikan sovittaminen pyöreään reikään. Alhaiseen verorasitukseen voidaan päästä laillisin keinoin kansallisten lainsäädäntöjen ja verosopimusten muodostamaan verkkoon jäävien – tahallisten tai tahattomien – aukkojen kautta. Jotkut valtiot houkuttelevat omalle alueelleen yritystoimintaa ja investointeja erityisten verokannustimien kautta, jolloin kysymyksessä on valtioiden välinen verokilpailu. Se, milloin aukkojen ja kannustimien hyödyntäminen on normaalia verosuunnittelua, aggressiivista verosuunnittelua tai jopa veron kiertämistä, riippuu kunkin tapauksen olosuhteista. Samoin se, milloin valtion harjoittama verokilpailu on haitallista ja milloin taas ei.

Veron kiertäminen, aggressiivinen verosuunnittelu ja haitallinen verokilpailu ovat ilmiöitä, joihin tulee puuttua. Tästä näkökulmasta OECD:n ja EU:n toimenpiteet haitallisen verokilpailun, veropohjan rapautumisen ja veron kiertämisen estämiseksi ovat olleet erittäin tervetulleita. Verojen kautta kansalaiset ja yritykset osallistuvat valtioiden tarjoamien palveluiden ja hyödykkeiden, kuten koulutuksen ja infrastruktuurin, rahoittamiseen. Suomen verotulojen turvaaminen on edellytys hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiselle.

Verosuunnittelun ylilyönnit voivat kuitenkin johtaa aggressiivista verosuunnittelua hillitsevän sääntelyn ja soveltamiskäytännön ylilyönteihin. Lainsäätäjät ja viranomaistahot näkevät aggressiivista käyttäytymistä myös siellä, missä sitä ei ole. Tämä voi johtaa siihen, että yritysten perusteltuja, liiketaloudellisia ratkaisuja kyseenalaistetaan. Yrityksille tämä näyttäytyy lisääntyvinä veroriitoina ja erilaisen raportoinnin lisääntymiseen liittyvänä hallinnollisena kustannuksena. OECD:n digitaloushanke ja EU:n digiveroa koskevat direktiiviesitykset tulevat hyvin todennäköisesti monimutkaistamaan sääntelyä entisestään.

Samalla kun esimerkiksi OECD:n BEPS-toimenpiteet ja EU:n veron kiertämistä koskevan ATAD-direktiivin implementointi ovat määritelleet jo nyt uudelleen verosuunnittelun ja verokilpailun pelikentän rajoja, valtioiden välinen verokilpailu on yhä todellisuutta. Verokilpailusta puhuttaessa esiin nousevat usein erilaiset veropohjaa rapauttavat poikkeukset, erityiset verokannustimet tai jopa keinotekoiseen sijoittautumiseen perustuvat, haitallisena verokilpailuna pidettävät yritystoiminnan houkuttimet. Näin ajateltuna verokilpailu näyttäytyy selkeästi vastakkaisena tavoitteena veropohjan tiivistämiselle, aggressiivisen verosuunnittelun rajoittamiselle ja Suomen verotulojen turvaamiselle.

Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Verokilpailu ei tarkoita ainoastaan yritysverokantojen jatkuvaa alentamista tai erityisten kannustimien käyttöönottoa. Verojärjestelmän kilpailukyvyn parantamisessa sellaiset seikat kuin ennakoitavuus, veroriitojen ratkaisu- ja ehkäisymekanismien toimivuus sekä toimiva verohallinto nousevat arvoonsa. Myös Suomen verosopimusverkoston pitäminen kilpailukykyisenä ja verosopimusverkoston tunnistaminen kilpailutekijäksi on tärkeää.

Verohallinnon toiminnassa painopiste näyttää siirtyvän tarkastustoiminnasta ennakolliseen ohjaukseen. Lainsäädännön valmistelussa lähtökohtana tulee olla se, että ehdoton valtaosa yrityksistä haluaa toimia oikein ja vain välttää kaksinkertaisen verotuksen. Sääntelyä ei tule tehdä vain niitä varten, jotka haluavat liikkua aggressiivisen verosuunnittelun ja veron kiertämisen harmaalla vyöhykkeellä.

Verotuksen ennakoitavuus, riitojenratkaisun toimivuus ja liiallisen hallinnollisen taakan välttäminen ovat mittaamattoman arvokkaita. Ne ovat juuri sellaista verokilpailua, jota Suomen tulee harjoittaa.