Janica Ylikarjula bloggaa: Brexit-äänestystä seuraa keskustelu EU:n tulevaisuudesta

17.06.2016

Brysselin EU-piirien ykköspuheenaiheesta ei ole enää epäselvyyttä, kun Britannian kansanäänestys EU-jäsenyyden jatkosta on ovella.

Hermostuneisuus ja alakulokin ovat vallalla. Yleisin toive on, että pragmaattisina pidetyt britit valitsevat nykyvaihtoehdon eivätkä hyppyä tuntemattomaan. Kukaan ei kuitenkaan uskalla olla varma äänestyksen lopputuloksesta.

Taloudelliset tosiasiat puhuvat unioniin jäämisen puolesta. EU-eroa kannattavien iskulause on ”Take control”. Se kuvastaa, että kansalaisten tyytymättömyyden taustalla on kokemus itsemääräämisoikeuden menettämisestä. Muuttoliike on toinen kuumista puheenaiheista.

Elinkeinoelämän suurimpana huolena on entisestään kasvava epävarmuus. Ja se on yrityksille myrkkyä.

Jos britit päättävät lähteä EU:sta, edessä ovat pitkät ja vaikeat neuvottelut. Pelkän erosopimuksen neuvottelu veisi todennäköisesti kaksi vuotta ja taloussuhteiden järjestäminen vielä paljon pidempään. Erolla olisi todennäköisesti vaikutuksia myös EU:n tulevaisuuden suuntaan. Pahimmillaan Britannian esimerkki houkuttelisi seuraajia.

Taloudellisesti ero olisi merkittävä isku Britannialle, ja markkinareaktiot voisivat olla voimakkaat. Suomi ei olisi tilanteessa kuitenkaan EU-maiden suurimpia kärsijöitä.

Erosopimuksen neuvotteluiden ajan EU-lainsäädäntö koskisi edelleen Britanniaa. Niinpä kauppasuhteet Britannian kanssa pysyisivät tuona aikana ennallaan. Jatkossa kaupan kustannukset nousisivat todennäköisesti riippumatta siitä, miten EU:n ja Britannian suhteet järjestettäisiin EU-eron jälkeen.

Olipa Britannian kansanäänestyksen tulos mikä tahansa, yksi asia on selvä. Kansalaisten kasvanut tyytymättömyys EU:ta kohtaan pitää ottaa vakavasti. EU:n yhtenäisyyttä hajottavia voimia on entistä enemmän ja suunta on käännettävä. Nyt tarvitaan kunnon keskustelua EU:n tulevaisuudesta.

Lue lisää: EK:n taustamuistio ”Ison-Britannian kansanäänestys EU-jäsenyydestä” (pdf)