Janica Ylikarjula bloggaa: EU:n ja Britannian suhde on säilytettävä tiiviinä

Eräs keskeisimmistä kysymyksistä Ison-Britannian EU-kansanäänestyksen jälkeen on, miten unionin ja Britannian suhteet järjestetään maan EU-eron toteuduttua. Elinkeinoelämän näkökulmasta tiiviiden taloussuhteiden ylläpitäminen on äärimmäisen tärkeää.

Surullinen tosiasia on, että olipa lopullinen kauppasuhdemalli mikä hyvänsä, se on EU:lle ja ennen kaikkea Britannialle unionin täysjäsenyyttä huonompi vaihtoehto. Ei ole EU:n eikä Britannian edun mukaista heikentää Euroopan yhtenäisyyttä ja globaalia vaikutusvaltaa enemmän kuin on aivan välttämätöntä.

Isoa-Britanniaa ei pidä rangaista sen tulevasta eropäätöksestä. Toisaalta on selvää, ettei eroava maa voi neuvotella itselleen parempia ehtoja kuin mitä unionin jäsenmailla on. Molemmilta osapuolilta edellytetään joustavuutta.

Jos asiaa katsotaan pelkästään talouden vinkkelistä, niin esitetyistä kauppasuhdemalleista houkuttelevin vaihtoehto on nykytilannetta lähimpänä oleva ns. Norjan malli. Yksinkertaistettuna se tarkoittaisi sitä, että Britannia olisi edelleen osa EU:n sisämarkkinaa. Iso-Britannia ei pääsisi kuitenkaan vaikuttamaan EU-lainsäädäntöön, vaikka joutuisi sitä noudattamaankin. Norjan mallissa toteutuu myös ns. neljä vapautta eli tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuvuus.

Britanniassa vallitsevien poliittisten realiteettien vuoksi Norjan malli näyttää epätodennäköiseltä. Kansanäänestyksen tulos on vahva viesti siitä, että britit tahtovat maan EU-suhteeseen muutoksen. Erityisesti he haluavat rajoituksia muista EU-maista tulevien henkilöiden liikkuvuuteen, vaikka rajoituksille ei löydy taloudellisia perusteita.

Tällä hetkellä veikataan, että EU:n ja Britannian välille neuvoteltaisiin jonkinlainen vapaakauppasopimus. Elinkeinoelämän perspektiivistä taloussuhde jäisi siinä tapauksessa liian löyhäksi.

Mitä eroa on yhteisillä sisämarkkinoilla ja vapaakauppasopimuksella?

EU:n sisämarkkinoilla maiden välillä ei ole tulleja, ja yhteinen lainsäädäntö sekä sen kansallinen toimeenpano vähentävät EU:n sisällä käytävän kaupan rajoituksia. Yhteinen kilpailu- ja valtiontukipolitiikka luo tasaista pelikenttää.  Lisäksi resursseja yhdistetään EU:n yhteiseksi eduksi EU:n budjetissa, joka on suuruudeltaan noin prosentti EU:n yhteenlasketusta vuotuisesta bruttokansantuotteesta.

Vapaakauppasopimuksissa keskitytään lähinnä poistamaan tulleja sekä vapauttamaan osittain palvelukauppaa ja julkisia hankintoja. Joissakin moderneissa vapaakauppaneuvotteluissa tavoitteena on myös sääntely-yhteistyön rakentaminen.

Maiden erilaiset tekniset vaatimukset, määräykset ja standardit vaikeuttavat yritysten vientiä. EU:n sisämarkkina on yhdenmukaisen lainsäädännön kautta pystynyt poistamaan näitä kaikista ongelmallisimpia kaupanesteitä paljon tehokkaammin kuin vapaakauppasopimukset.

Yhteiset sisämarkkinat luovat maiden välille taloudellisesti ja poliittisesti selvästi tiiviimmän yhteyden kuin vapaakauppasopimukset. Onkin toivottavaa, että myös jatkossa Britannia olisi osa EU:n sisämarkkinoita.

Olisiko ratkaisu ”talouskumppanuusmallissa”?

EU on ennen kokemattoman tilanteen edessä Ison-Britannian jättäessä EU-eroilmoituksen. Aiemmin EU on neuvotellut suhteiden tiivistämisestä kolmansien maiden kanssa, nyt suuntana on jäsenyyden purkaminen.

Tilanteen poikkeuksellisuutta lisää Britannian talouden suuri koko. Niinpä ei ole yllättävää, ettei mikään nykyisistä kauppasuhdemalleista sovi hyvin Britannian ja EU:n tulevalle yhteistyölle. Tulevaa kauppasuhdetta arvioitaessa onkin mietittävä avoimesti myös muita kuin perinteisiä malleja.

Eräänä pohdittavana mallina voisi olla tilanne, jossa ytimen muodostavat euromaat ja muut EU-maat. Tämän ytimen ulkokehällä olisivat sen kanssa läheistä talousyhteistyötä tekevät maat kuten Iso-Britannia. Tällaiset talouskumppanuusmaat olisivat osa EU:n sisämarkkinoita.

Talouskumppanimaiden ja EU:n välillä ihmisten vapaa liikkuvuus ei kuitenkaan toteutuisi täysimääräisesti. Talouden kannalta merkittävä työntekijöiden vapaa liikkuvuus mahdollistettaisiin esimerkiksi kiintiöiden avulla. Toisaalta taas EU:n talouskumppaneilla ei olisi varsinaista päätösvaltaa, puhumattakaan veto-oikeudesta, EU:n lainsäädäntövalmistelussa. Niitä toki kuultaisiin prosessin aikana, ja ne voisivat tehdä muutosehdotuksia.

Katso myös: Toimitusjohtaja Jyri Häkämies: EU:n pohdittava uudenlaista talouskumppanuutta brexit-paineessa