Jari Huovinen bloggaa: Mitä mitataan – kasvuyrityksiä vai kasvuyrittäjiä?

Yrittäjyyttä on olennaista tarkastella omistaja-yrittäjän kautta – eikä rajoittua mittaamaan vain yksittäisen yrityksen kasvua. Lisäksi kasvuyrittäjyyden kokonaiskuvan hahmottaminen edellyttää monipuolisia mittareita, kirjoittaa EK:n pk-tutkimuskyselyistä vastaava Jari Huovinen. 

Yritysten kasvu on perusedellytys Suomen pärjäämiselle. Tämä on kai jo melko selvää ja yritysten menestyksen ja yhteiskunnan elinvoiman yhteydestä vallitsee ainakin jonkinlainen yksimielisyys.

Kasvun tunnistaminen ja mittaaminen onkin sitten jo astetta haastavampi yhtälö. Kasvuyrittäjyyttä voidaan tarkastella useista eri näkökulmista. Tutkimuksissa käytetyt muuttujat vaikuttavat suuresti siihen, millaisen tilannekuvan ne ilmiöstä piirtävät. Tässä muutamia asiaan vaikuttavia tekijöitä ja erilaisia näkökulmia.

Tutkimuksissa ollaan usein kiinnostuneita joko yritysten kasvutavoitteista tai toteutuneesta kasvusta. Ymmärrettävästi kasvuhakuisia yrityksiä on toki enemmän kuin kasvuun käytännössä yltäviä yrityksiä.

Kasvuyritysten määrä taas riippuu vahvasti käytetyistä kasvun kriteereistä eli mihin kasvuyrityksen raja määritelmällisesti asetetaan ja tarkastellaanko esimerkiksi työllisyyden vai liikevaihdon kasvua tai kenties molempia. Luonnollisesti asiaan vaikuttaa myös se, onko tarkastelun kohteena yritysten suhteellinen vai absoluuttinen kasvu.

Yksi perustavanlaatuinen kysymys liittyy myös siihen, mistä ollaan kiinnostuneita? Yrityksistä vai yrittäjistä? Kysymys on relevantti, koska viidennes työnantajayrittäjistä näet omistaa samanaikaisesti useampia yrityksiä. Tällöin yrittäjän yksittäisessä yrityksessä saatetaan tyytyä aseman säilyttämiseen, jos yritys on saavuttanut optimaalisen kokonsa. Taustalla vaikuttava omistajayrittäjä voi kuitenkin olla hyvinkin kasvuhakuinen, mutta hakee kasvua alkuperäisen yrityksen laajentamisen sijaan uusia yrityksiä aloittamalla tai ostamalla.

Kaiken tämän lisäksi myös tutkimuksen aikajänne vaikuttaa tietysti kasvuyrittäjyyden tilannekuvaan. On selvää, että 1–3 vuoden aikajänteellä kasvuun yltää useampi yritys kuin vaikkapa viiden vuoden seurantajaksolla. Myös kasvuyritysten ja kasvupotentiaalin tunnistaminen on vaikeaa, koska esimerkiksi omistajanvaihdosten jälkeen kasvu ei välttämättä tapahdu heti. Kasvu saattaa konkretisoitua vasta 5–10 vuoden päästä, kun jatkaja on saanut läpivietyä tavoittelemansa uudistukset.

Yhteenvetona voidaan siis sanoa, että kokonaiskuvan muodostaminen kasvuyrittäjyydestä ei ole ihan helppo tehtävä. Kokonaiskuvan puuttuminen tai pelkästään yritystason tarkasteluihin nojaaminen taas vaikeuttavat yritysten kasvua edistävien politiikkatoimien suunnittelua, toteuttamista ja vaikutusarviointia. Suomessa on viime päivinä puhuttu kaupunkitutkimuksesta ja sen tarpeellisuudesta. Hyvä niin. Samankaltaista keskustelua toivoisi viriävän myös yrittäjyystutkimuksesta.