Kello käy mutta Britannian brexit-suunnitelma vain mutkistuu

09.06.2017

Britannian vaalituloksen myönteinen uutinen on se, että Britannian tiukan linjan näkemykset EU-erosta voivat hieman pehmentyä ja pahin skenaario – jääminen ilman EU-erosopimusta – vaikuttaa entistä epätodennäköisemmältä. Sen sijaan brexit-neuvotteluiden aikataulu on suuri kysymysmerkki, bloggaa johtava asiantuntija Janica Ylikarjula.

Kun pääministeri Theresa May päätti parlamenttivaalien aikaistamisesta, hänen tavoitteenaan oli saada konservatiiveille huomattava enemmistö parlamenttiin. Samalla pääministeri May olisi taannut itselleen vahvan mandaatin käydä brexit-neuvotteluita muiden 27 EU-maan kanssa sekä kaksi vuotta lisää aikaa ennen kuin äänestäjät arvioisivat brexit-sopimuksen tuloksia seuraavan kerran vaaliuurnilla vuonna 2022.

Uhkapeli ei tuonut toivottua tulosta ja Britannia on edelleen ilman selkeää brexit-suunnitelmaa.

EU on valmistautunut hyvin tuleviin neuvotteluihin ja on ollut valmiina käymään teknisestikin haastavien kysymysten kimppuun. EU27:n näkökulmasta Britannian hallituksen vahva mandaatti olisi helpottanut EU-eroneuvotteluita. Ison-Britannian hallitus olisi voinut keskittyä neuvotteluihin Brysselissä, eikä jatkaa brexitiin liittyvää nahistelua kotimaassa.

Maaliskuun lopussa Ison-Britannian käynnistämän EU-eroprosessin aikataulu on hyvin tiukka. Varsinaiseen EU-erosta sopimiseen on aikaa kaksi vuotta, ellei määräaikaa jatketa kaikkien EU-maiden yksimielisellä päätöksellä.

Britannian vaalit ovat viivästyttäneet neuvotteluiden aloittamista. Niiden olisi tarkoitus päästä käyntiin kymmenen päivän päästä. Sekava poliittinen tilanne Britanniassa ei lupaa aikataulun suhteen hyvää. EU:lta puuttuu edelleen selkeä neuvottelukumppani.

Euroopan yhtenäisyys ja vahva, laaja sisämarkkina ovat suomalaisen elinkeinoelämän ensisijaiset tavoitteet käynnistyvissä neuvotteluissa. Elinkeinoelämän näkökulmasta tiiviiden taloussuhteiden ylläpitäminen Britanniaan on tärkeää. Tulevasta suhteesta neuvoteltaessa punaisena lankana on tavoitella mahdollisimman vähän muutoksia nykytilanteeseen.