Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kauppa ei pysähdy mutta välit kiristyvät

08.09.2017

Vaikka Kiina oli Trumpin vaalikampanjan punainen lanka, presidentti ei ole ryhtynyt sanoista tekoihin ja asettanut konkreettisia protektionistisia toimia Kiinan kauppaa vastaan alkukautensa aikana, bloggaa kauppapolitiikan asiantuntija Saila Turtiainen.

Kesän alussa odotettiin uusia kansallisen turvallisuuden nimissä asetettavia tuontirajoituksia teräkselle ja alumiinille sekä maakohtaisia selvityksiä Yhdysvaltojen kauppataseen alijäämästä ja sen ratkaisumahdollisuuksista.

Nyt nämä ja muut kauppatoimet ovat näyttäneet jääneet isomman poliittisen tilanteen vangiksi tilanteen kärjistyessä Pohjois-Korean kanssa. Toisena merkittävänä hidasteena on ollut Trumpin hallinnon heikko toimintakyky.

Kun Trump uhkasi hiljattain pysäyttää Yhdysvaltojen kaupan Kiinan kanssa, ei sillä ollut nimeksikään uskottavuutta.

Trumpilla on tapana puheissaan nostaa esiin hyvin pitkälle meneviä skenaarioita, kuten kaupan käynnin pysäyttäminen Kiinan kanssa, mutta hänellä ei ole edes tarkoituksenaan toteuttaa uhkauksia. Ne ovat liian isoja aseita käytettäväksi, joten niillä haetaan vain neuvotteluvoimaa.

Sapelien kalistelu jatkuu

Toimettomuudesta huolimatta on realistista odottaa, että Trump tulee etenemään myös konkreettisiin toimiin Kiinaa vastaan, kunhan Yhdysvaltojen verouudistus saadaan eteenpäin kongressissa.

Julkisuuteen on vuotanut mielenkiintoinen tieto, joka avasi Trumpin tavoitteita Kiinan suhteen. Financial Timesin mukaan Trump oli heinäkuussa hylännyt Kiinan tarjouksen leikata entisestään maan hyvin merkittävää teräksen valmistuksen ylikapasiteettiä.

Ongelman ratkaisemiseen sijaan Trump kuitenkin haluaa keskittyä voiman näyttämiseen Kiinan suuntaan ja tuontitullien asettamiseen.  Tämä on menetetty mahdollisuus niin yhdysvaltalaiselle kuin eurooppalaiselle teollisuudelle. Kiinan kädenojennus olisi ollut hyvä askel oikeaan suuntaan epäreilun kilpailutilanteen korjaamiseksi myös eurooppalaiset terästeollisuuden näkökulmasta.

Neuvottelujen sijaan nyt myös Kiina keskittyy kartoittamaan omia yksipuolisia toimia, joilla Kiina voi tarvittaessa vastata Yhdysvaltojen protektionismiin. Riski Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan puhkeamista valitettavasti jatkuu.