EK ehdottaa: Julkisen sektorin toimijalle velvollisuus osoittaa, että se noudattaa reilun pelin sääntöjä markkinoilla
Kunnat toimivat markkinoilla, mutta eivät edelleenkään kiinnitä riittävästi huomiota toimintansa markkinaehtoisuuteen, jolloin kilpailu vääristyy.
Julkinen sektori hoitaa yhteiskunnassamme lakisääteisiä tehtäviä ja vastaa määrätyistä palveluista, jotka on turvattava kansalaisille joka tilanteessa. Kapasiteetti on usein mitoitettu siten, että myös poikkeuksellisiin kysyntäpiikkeihin on varauduttu. Aluksi kuntien markkinoilla toimiminen onkin liittynyt ylimääräisen kapasiteetin myymiseen markkinoille. Näin on ollut mahdollista saada markkinoilta lisätuloja, jotka ovat vähentäneet säästö- ja verotuspaineita.
Tänä päivänä kyse ei kuitenkaan enää näytä olevan pelkästään tilapäisen ylikapasiteetin myymisestä. Päinvastoin, toiminta markkinoilla on usein suunnitelmallista ja jatkuvaa – joskus jopa kasvuhakuista. Kasvuhakuisuus tarkoittaa yleensä myös riskien kasvua. Onkin perusteltua kysyä, ovatko veronmaksajat halukkaita ottamaan tällaisia riskejä, ja ryhtymään samalla tietämättään sijoittajiksi ilman omaa sananvaltaa sijoituksen suhteen.
Kilpailulain kilpailuneutraliteettia turvaavat säännökset sallivat julkisen sektorin markkinatoiminnan, mutta asettavat sille tiettyjä ehtoja. Toiminta ei saa nauttia epäreiluista kilpailueduista, joita yksityiset toimijat eivät voisi saada ja jotka voisivat vääristää kilpailua.
Elinkeinoelämä ehdotti jo kilpailulain uudistamista pohtineessa työryhmässä kieltoperiaatteen käyttöönottamista, sekä seuraamusmaksun ja vahingonkorvausvelvollisuuden lisäämistä kilpailulain kilpailuneutraliteettisäännöksiin niiden noudattamisen tehostamiseksi.
Työryhmä ei päätynyt loppuraportissaan elinkeinoelämän ehdotusten kannalle, mutta kuntien markkinatoiminnan viimeaikainen kehitys ja laajentuminen huomioiden keskustelua on syytä jatkaa. Samalla on hyvä huomata, että sakkouhka vahingonkorvausvelvollisuuksineen saattaa muodostua käytännössä tehottomaksi, ellei näyttötaakkaan liittyvää epäselvyyttä neutraliteettisäännöksissä samalla korjata.
Kilpailuneutraliteettisäännökset eivät nykymuodossaan sisällä selkeää näyttötaakan ja selvitysvelvollisuuden jakautumista koskevaa säännöstä. Valvova viranomainen voi puuttua julkisen sektorin elinkeinotoimintaan, jos toiminnan markkinavaikutukset ovat kielteiset. Kielteisiä markkinavaikutuksia syntyy tyypillisesti silloin, kun julkisen sektorin markkinoille suuntautuva toiminta ei joiltakin osin täytä markkinaehtoisuuden kriteerejä.
Nykysääntelyssä julkisyhteisön toimintaan liittyvien erilaisten toimenpiteiden ei-markkinaehtoisuuden osoittaminen uhkaa jäädä viranomaisen tehtäväksi, vaikka selvästi parhaat edellytykset arvioida toimenpiteiden markkinaehtoisuutta ovat julkisyhteisöillä itsellään. Tällainen asiantila voi olla omiaan vähentämään sakkoriskiä ja sen myötä kannustimia noudattaa neutraliteettisäännöksiä, vaikka seuraamusmaksun ja vahingonkorvauksen mahdollisuus lisättäisiin lakiin.
Ratkaisuna ongelmaan EK esittää käänteisen todistustaakan lisäämistä kilpailuneutraliteettisäännöksiin. Markkinoilla toimivan julkisyhteisön olisi kyettävä riittävällä tavalla osoittamaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimintansa olevan markkinaehtoista tai muutoin virasto voisi kieltää toiminnan sakon uhalla. Merkittävien kielteisten kilpailuvaikutusten ollessa kyseessä myös seuraamusmaksun määrääminen ja vahingonkorvausvelvollisuus voisivat tulla kyseeseen.
Nämä muutokset pakottaisivat julkisyhteisöt harkitsemaan markkinoille tuloaan aikaisempaa huolellisemmin. Tällä saattaisi olla merkitystä erityisesti tilanteissa, joissa yksityistä tarjontaa on jo riittävästi markkinoilla ja kilpailu toimii. Silloinkin, kun yksityistä tarjontaa ei katsottaisi olevan riittävästi tai markkinoille tulo muutoin katsottaisiin tarpeelliseksi, julkisyhteisö olisi pakotettu varmistumaan markkinoille suuntautuvan toimintansa markkinaehtoisuudesta ja kilpailuneutraliteetti todennäköisesti toteutuisi huomattavasti nykyistä paremmin.
Julkisyhteisöjen velvollisuus markkinatoiminnan huolelliseen arviointiin lisäisi harkintaa ja palvelisi siten paitsi markkinoiden häiriötöntä toimintaa ja Suomen pitkän aikavälin kilpailukykyä, myös veronmaksajien etuja.