Mikä sote-palveluissa vikana?
Julkisuus on täyttynyt eri tahojen neuvoista siitä, miten sote-uudistusta ei ainakaan pidä toteuttaa. Viisautta on ollut paljon ilmassa. Jos yhteen laskee eri neuvot, jotka eivät todellakaan ole kaikki samanlaisia, voi päätyä siihen, että ehkä mitään ei kannata tehdä. Järjestelmä on täydellinen juuri sellaisena kuin se nyt on, bloggaa EK:n johtaja Ilkka Oksala.
Kuitenkin viimeiset kolme vaalikautta eri hallitukset, eri puolueet ovat yrittäneet uudistaa sotea. Viime vaalikaudella valmisteluun otettiin mukaan kaikki eduskuntapuolueet. Parlamentaarinenkaan valmistelu ei johtanut lopputulokseen. Sote jäi uudistamatta. Valitettavasti.
Hyvin voisi kysyä, miksi eri hallituspohjat ovat kaikki vuorollaan yrittäneet uudistaa sote-palveluita. Poliittisesti paljon helpompaa olisi antaa uudistamisen olla ja antaa sote-palveluiden olla nykyisellään. Paljolta loanheitolta ja muulta olisivat valmistelijat säästyneet.
Kuitenkin kaikki ovat vuorollaan yrittäneet, koska kaikki tietävät, että nykyjärjestelmä on kaukana täydellisestä. Se ei ole yhdenvertainen, sen kustannukset kasvavat koko ajan. Palvelujen taso ja hoidon saatavuus vaihtelevat rajusti maan eri osissa. Lisäksi eri tasoisia palveluita tuotetaan aivan eri kustannuksin eri osissa maata.
Nämä tunnetut ongelmat ovat saaneet eri hallitukset yrittämään uudistamista. Siitä niille kaikille kuuluu arvostukseni. Jos ei yritä niin, ei varmasti onnistu.
Huhtikuun 2017 lopussa 113 772 potilasta odotti hoitoon pääsyä sairaanhoitopiirien sairaaloihin. Erot hoitojonoissa olivat järkyttävät. Esimerkiksi sisätaudeissa huonoimmassa sairaanhoitopiirissä oli yli 180 vrk jonoissa olevien suhteellinen osuus yli kolme kertaa suurempi kuin parhaissa sairaanhoitopiireissä. Samoin on tilanne silmäsairauksien osalta. Keuhkosairauksien osalta huonoimmassa sairaanhoitopiirissä on yli 180 vrk jonoissa olevien suhteellinen osuus yli kuusi kertaa suurempi kuin se on parhaissa sairaanhoitopiireissä.
Erot selittyvät organisointikyvyllä
Terveyskeskusverkostomme alueellinen kattavuus on pienentynyt, kun toimipisteitä on yhdistetty ja keskitetty. Tämä kehitys näyttää jatkuvan aivan riippumatta siitä toteutuuko sote-uudistus koskaan.
Palvelut eivät ole yhdenvertaisesti tarjolla kaikissa Suomen kunnissa. Erot ovat valtavat ja koko ajan kasvussa.
Julkisen sektorin kyky tuottaa palveluita kustannustehokkaasti vaihtelee myös todella rajusti. Kunnat käyttivät vuonna 2015 keskimäärin 3 026 euroa asukasta kohti sote-palveluiden järjestämiseen. Erot kuntien välillä olivat suurimmillaan 2,5-kertaisia; matalimmillaan sote-palveluiden järjestämiseen käytettiin noin 2 200 euroa ja korkeimmillaan lähes 5 500 euroa asukasta kohti.
Erojen kustannuksissa ei ole myöskään voitu osoittaa tuottavan parempia palveluita. Ts. siellä missä käytetään eniten rahaa, ei välttämättä ole parhaita palveluita. Kustannukset eivät myöskään läheskään aina ole seurausta alueen väestön yleisestä terveystilanteesta. Erot eivät myöskään selity hoitohenkilökunnan tasolla. Se on hyvää kaikkialla.
Erot selittyvät huonolla johtamisella ja kyvyllä organisoida palvelutuotantoa. Tässä on monessa sairaanhoitopiirissä ja perusterveydenhuollon kuntayhtymässä pahasti epäonnistuttu.
Kokonaiskustannukset ovat jatkuvasti kasvaneet. Esimerkiksi terveydenhuoltomenot ovat 15 vuodessa kasvaneet 14 miljardista 20 miljardiin (ilmoitettuna vuoden 2015 hinnoin). Niin sosiaali- kuin myös terveyspalveluiden kustannusten on arvioitu jatkavan kasvuaan. Tätä kasvua on ollut sote-uudistuksella tarkoitus leikata 3 miljardilla.
Paljon on siis pelissä. Yhdenvertaisuus ei nykyisessä järjestelmässä tosiaankaan toteudu, alueelliset erot ovat suuret ja kasvussa. Myös kokonaiskustannusten jatkuvaa kasvua pitäisi voida hillitä. Helppoa sote-uudistuksen tekeminen ei ole, mutta se on niin tärkeää, että sitä ei pidä jättää tekemättä.