Ideologinen sote-esitys, jossa maakunnat eivät ole saamassa tarvitsemaansa liikkumavaraa
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen korjattu lakiluonnos ei antaisi tuleville maakunnille mahdollisuutta etsiä palveluille järkevimpiä tuottamistapoja. Tämän estäisivät laajat kiellot hankkia palveluja yksityisiltä tuottajilta sekä velvollisuus ylläpitää kattavaa omaa palvelutuotantoa eli uudistuksen kustannusten kasvun hillintätavoite jäisi saavuttamatta. Soteluonnos vaikuttaa ideologiselta esitykseltä, jossa julkinen monopoli sementoidaan Länsi-Euroopassa poikkeuksellisella tavalla, suomii EK:n johtajava asiantuntija Vesa Rantahalvari.
Usea tiedotusväline raportoi viime viikolla, että etenkin yksityisten palvelutuottajien edustajien ja alueellisten toimijoiden esittämät huolet palvelujen hankinnasta yksityisiltä tuottajilta on kuultu ja että lakiesitystä korjattu merkittävästi tältä osin. Lakiluonnoksen lukeminen paljastaa kuitenkin, ettei näin ole käynyt.
Lakiluonnos sisältää edelleen laajahkon listan kielletystä palvelujen hankinnasta. Kiellettyä olisi hankkia muun muassa ympärivuorokautista päivystystä, ensihoitoa sekä palvelua, johon liittyy palvelutarpeen arviointia sekä hoitosuunnitelmien ja -ratkaisujen tekemistä.
Kieltojen lisäksi maakunnille tulisi myös laaja velvollisuus ylläpitää omaa palvelutuotantoa. Sitä pitäisi olla kaikkialla ja laajalti. Sen tulisi riittää sekä väestö- että yksilötasolla sekä sitä olisi oltava perus- että erityistasolla, sektoreiden sisällä, kaikilla tehtäväaloilla ja maantieteellisillä alueilla ja vielä häiriötilanteidenkin varalta. Perusteluja lukemalla ei välttyä siltä, että tällä sääntelyllä haetaan sitä, että tuotantoa on käytännössä lähes kokonaan maakunnan omaa. Miten maakunnalla käytännössä olisi tällä sääntelyllä edes varaa hankkia palveluja ulkopuolelta, jos sen pitää ylläpitää tällaista kapasiteettia?
Vastaavaa julkiseen monopolituotantoon perustuvaa säännöstöä ei tiettävästi ole missään muussa läntisen Euroopan maassa. Suomen nykyhallitus tuntuu uskovan sokeasti julkisten tuotannon hallitsijoiden epäitsekkyyteen, pyyteettömyyteen ja ylivertaiseen kykyyn kehittää ja ylläpitää maakunnan asukkaiden tarvitsemia palveluja ilman vertailuasetelman tuomia kannusteita.
Maan hallituksen julkisen talouden kestävyystiekartan mukaan sote-uudistuksella ja sote-palvelujen kustannustehokkuustoimilla haetaan kustannusten kasvun hillintää yhteensä yli miljardilla eurolla vuoteen 2029 menneessä. Mikähän tämän hillinnän saisi aikaiseksi, kun maakuntien liikkumavara on näin kapea? Rahoitusmallin sisältyvä 80 prosentin sääntö (rahoituksessa palvelutarpeen kasvusta otetaan huomioon 80 prosenttia) on toki paperilla siihen suuntaan vaikuttava. Käytännössä sen toimivuus lienee kuitenkin olematon, koska ”jos rahoitus loppuu, neuvottelemalla sitä saa lisää”.
Lakiluonnoksen vaatimukset massiivisesta omasta tuotannosta ovat ideologisia. Perustuslaki ei sellaiseen pakota. Maan hallituksella ja eduskunnalla on edelleen aikaa korjata lakiluonnosta siten, että maakunnat saavat tarvitsemansa liikkumavaran. Vallattomia, muka itsehallinnollisia maakuntia ei kannata edes perustaa, jos niiden kykyyn toimia ei luoteta.