Minna Ojanperä: Ympäristöhallinnon uudistus sujuvoittaa lupakäsittelyä ja tukee talouskasvua

Investointiluvituksen reformi ottaa tällä viikolla tärkeän askeleen eteenpäin, kun eduskunta alkaa käsitellä valtion aluehallintouudistuksen lakiesitystä. Tavoitteena on keskittää ympäristöasioiden lupakäsittely jatkossa uuteen valtakunnalliseen virastoon. Näin avataan latua investoinneille ja myös talouskasvulle, kirjoittaa EK:n johtava asiantuntija Minna Ojanperä.

Hallitusohjelmassa sovittu kunnianhimoinen tavoite – investointiluvituksesta Suomelle kilpailuetu – on ottanut ensimmäisen konkreettisen askeleen, kun valtion aluehallinnon uudistamista koskeva hallituksen esitys lähetettiin tänään eduskunnan käsittelyyn.

Uuteen, vuoden 2026 alusta aloittavaan Lupa- ja valvontavirastoon (LVV) kootaan Valviran tehtävät, suurin osa nykyisten aluehallintovirastojen tehtävistä sekä ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen tarkoituksenmukaiset tehtävät. Virastolla olisi viisi osastoa, joista ympäristöosasto olisi kooltaan selkeästi suurin.

Kysymyksessä on investointiluvituksen merkittävin uudistus yli vuosikymmeneen. Valtakunnalliseen viranomaiseen kootaan ympäristölliset luvat, niiden ohjaus ja valvonta. Vaikka investointihankkeeseen lukeutuvia luvituksen tärkeitä osia löytyy jatkossakin kunnista ja perustettavista elinvoimakeskuksista, valtion toimivallan piiriin lukeutuvissa asioissa uusi LVV on jatkossa yksi selkeä luvituksen sujuvuutta määrittelevä taho.

EK:n vastikään laatimassa Kasvun ReStart -julkaisussa yhdeksi isoksi kasvun mahdollistajaksi tunnistettiin sujuva ja ennustettava toimintaympäristö sekä nopeat lupaprosessit. Tätä tavoitetta hallituksen esitys tukee hyvin. On kuitenkin selvää, että uudistus tarvitsee onnistuakseen laadukkaan toimeenpanon ja riittävät voimavarat.

Yrityksissä odotukset ovat valtavat. Uudistuksen odotetaan parantavan useita sujuvan luvituksen kriittisiä palasia: sähköisen asioinnin laatu paranee, viranomaisten välinen koordinaatio tehostuu, kommunikaatio toiminnanharjoittajan suuntaan tiivistyy, alueelliset tulkintaerot samankaltaisissa toiminnoissa vähenevät, lupien ennakoitavuus paranee ja niin edelleen. Lupareformin jatko-osissa luodaan uudelle viranomaisrakenteelle menettelyllisiä velvollisuuksia ja mahdollisuuksia, kuten määräaikoja, etusijamenettelyitä ja eri lupien yhdistämistä yhteen päätökseen.

Suomen luvitusuudistuksiin kohdistuu paljon mielenkiintoa rajojemme ulkopuolelta. Tammikuussa Ruotsissa julkaistiin 2000-sivuinen selvitys maan lupamenettelyjen nykytilasta ja kehittämisehdotuksista. Useampi delegaatio on käynyt meiltä kysymässä, mitä Suomen luvitusreformiin oikein sisältyy ja ennen kaikkea: miten te olette jo näin pitkällä? Ruotsissa vasta diskuteerataan siitä, mitä tilanteelle – kuten eri lupien käsittelyaikojen räjähdysmäiselle kasvulle – voisi oikein tehdä.

Vastaukseni on selkeä. Pohjatyötä ympäristöhallinnon reformille tehtiin jo hallituskaudella 2015–2019, joten kaikkea valmistelua ei ole tarvinnut aloittaa puhtaalta pöydältä. Suomessa on myös ollut käytössä eräänlainen yhden luukun menettelylaki, mutta sitä ei ole sovellettu kuin kerran – koska menettelyä tukeva rakenne ei ole ollut kunnossa. Edellisen yrityksen virheistä on otettu opiksi.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan suoristi kansamme rivit yhdessä yössä. Erityisesti puhtaan siirtymän ja energiamurrosta edistävien investointien houkuttelemiselle löytyy laajapohjainen parlamentaarinen tuki – varsinkin, kun luvitusreformissa kyseessä ei ole rahanjako yrityksille vaan valtion omien toimien organisointi parhaalla mahdollisella tavalla. Myös ympäristöhallinto on löytänyt itselleen keskeisen roolin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja fossiilitaloudesta irtautumiseksi. Tilanteissa, joissa teollisuus ja ympäristö lyövät kättä, vuosikausien käsittelyajat eivät ole kenenkään etu.