Näistä syistä hallituksen viesti työllisyystavoitteesta on sumutusta

Koronakriisi aiheuttaa suuren tilapäisen tasapaino-ongelman julkistalouteen. On selvää, että näitä välittömiä menetyksiä mitkään työllisyystoimet eivät voi korvata. Valitettavasti nyt on kuitenkin osoittautunut, että hallituksen työllisyystoimet eivät merkittävällä tavalla paranna pitkällä aikavälillä julkistalouden tasapainoa, kirjoittavat EK:n Vesa Rantahalvari ja Simo Pinomaa.

On valitettavaa, että julkistalouden heikentyessä hallitus luopuu tavoittelemasta työllisyystoimien avulla tasapainoa julkistalouteen. Ristiriitaa korostaa, että hallitusohjelmassa on todettu, että ”työllisyysasteen nousu on hallitusohjelmassa tulopohjan keskeisin yksittäinen elementti” ja työllisyystoimilla ”tavoitellaan noin 2 mrd euron pysyvään tasapainottavaa vaikutusta julkistalouteen” (s. 15).

Myös tuoreessa talouden kestävyystiekarttaa koskevassa kannanotossa hallitus linjaa, että 80 000 työllisyyden lisäys vahvistaa julkistaloutta noin 2 mrd eurolla vuoteen 2029 mennessä. Kestävyystiekartta

Katsotaanpa, mitä hallitus on tähän menneessä päättänyt ja mikä on näiden päätösten vaikutus julkiseen talouteen (ks. taulukko alla). Kaavamaisesti laskettuna yksi lisätyöllinen tuo hyvää julkiseen talouteen 25 000 euroa. Samoin työllisyyden vähentäminen heikentää julkista taloutta vastaavasti.

Hallitus aloitti laittamalla itsensä ensin takamatkalle. Vähimmäispäivärahojen korotus ja perhevapaauudistus heikentävät julkista taloutta yhtensä yli 200 miljoonaa euroa.

Hallitus jatkaa samalla linjalla alentamalla varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja ja tekemällä palkkatukiuudistuksen. Näiden jälkeen pakkasella ollaan jo luokkaa vajaa 400 miljoonaa euroa.

Aktiivimalli kakkosella, eläkeputken nostolla ja poistolla sekä oppivelvollisuusiän nostolla hallitus pääsee plussan puolelle karkeasti noin 300 miljoonaan euroon. Tämä on vain noin 15 prosenttia tavoitteen mukaisesta 2 miljardista eurosta.

Näillä perusteilla hallitus ei ole vielä lähelläkään kertomaansa 31 000 – 36 000 lisätyöllisen tavoitetta. Oikeampi luku on hädin tuskin yli 10 000. Ja sekin olettaen, että 55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nostoon toimeksianto tai siihen liittyvä giljotiini realisoituu täysimääräisesti.

Kuvaavaa on se, että hallitus ei arvio tuoreessa työllisyysmuistiossaan toimenpiteidensä julkistalousvaikutuksia. Sen sijaan hallitus työllisyysmuistiossaan korostaa sitoutumista palkkatasa-arvoon, palkka-avoimuuteen, raskaus- ja perhevapaasyrjinnän ehkäisyyn, ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön estämiseen sekä toimenpiteiden sukupuolivaikutuksiin. Ovatko toiset asiat sittenkin tärkeämpiä kuin työllisyystavoite, johon hallituksen talouspolitiikka vahvasti nojaa?

Huomion arvoista on myös se, että ylituomarin asemaan nostettu VM ei julkistamissaan taustamuistioissa totea kuitanneensa hallituksen ilmoittamaa 31 000 – 36 000 lisätyöllistä. Hallituksenkin paperissa todetaan hallituksen käyneen VM:n kanssa läpi työllisyysvaikutusten potentiaalia.