Päättäjät eivät voi laittaa enää päätään pensaaseen

Valtiovarainministeriö julkisti maanantaina meno- ja verokartoituksen. Kyseessä on hyvin kattava valikoima keinoja, joiden avulla on mahdollista saattaa julkinen talous kestävälle uralle. VM on aiemmin esittänyt, että julkisen talouden korjaus kestävälle pohjalle vaatii kokonaisuutena yhdeksän miljardin kokonaisuuden kahdeksan vuoden aikana. Korjaustoimet olisi toteutettava etupainotteisesti niin, että ensimmäisen vaalikauden aikana julkista taloutta vahvistettaisiin kuuden miljardin edestä.

Meno- ja rakennekartoitus hahmottaa hyvin julkisten varojen käyttöä ja läpivalaisee menokohteita, joista menosäästöjä olisi saatavissa. VM:n ehdotuksissa korostuvat hyvin myös uudistukset, joilla lisätään työn tekoa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi uudistukset ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan sekä asumis- ja toimeentulotukeen, joita myös EK on peräänkuuluttanut. Näiden lisäksi VM ehdottaa myös erilaisia indeksijäädytyksiä, joista olisi saatavissa runsaasti euroja valtion kassaan. Sosiaaliturvaan kohdistuvat indeksijäädytykset ovat kannatettavia, mutta esimerkiksi koulutuksiin ei ole vastaavia varaa tehdä. Jo nämä esimerkit osoittavat, että tarvittavat menosäästöt ovat hyvin toteuttavissa.

Verokartoituksessa tuodaan hyvin esille se, että työn verotus on yksi talouskasvun kannalta haitallisimmista veromuodoista. Tämä on tärkeä huomio, koska Suomi verottaa jo nyt työn tekemistä hyvin ankarasti ja tasaa tuloeroja voimakkaammin kuin yksikään muu OECD-maa. Työn verotus vaikuttaa hyvin konkreettisesti ostovoimaan.

EK katsoo, että listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen uudistamisen tulisi palvella yritystoiminnan rakennemuutosta ja kasvua. Nykyisen järjestelmän edut ja myös se heikkoudet ovat tiedossa. On kuitenkin muistettava, että nykyjärjestelmän kiristämisellä kartoituksessa kuvatulla tavalla on omat käyttäytymisvaikutuksensa eikä se ole ainakaan kannustava signaali. Yrittäjä saa yrityksestä osingon viimeisenä ja vasta sen jälkeen, kun velvoitteet muun muassa työntekijöitä, tavarantoimittajia ja julkista valtaa kohtaan on jo hoidettu. Osinkoverojärjestelmän kehittämisen vaihtoehtoja tulisikin pohtia VM:n kartoitusta laajemmin. Elinkeinoelämän järjestöjen esittämä, nettovarallisuudesta riippumaton malli tarjoaa tähän hyvän lähtökohdan.

Kartoituksessa mainittu ajatus arvonlisäverokantojen korottamisesta ei ole sinänsä yllättävä, koska veron tuotto on suuri. Alennettujen verokantojen piirissä on kuitenkin monia erittäin tärkeitä aloja, muun muassa lääkkeet, ruoka, kirjat ja lehdet. Inflaation syödessä ostovoimaa arvonlisäverotuksen kiristäminen olisi kaikkea muuta kuin toivottua.

Meno- että verosopeutusten lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, joilla vahvistetaan myös julkista taloutta. EK kannattaa työperäisen maahanmuuton sekä kansainvälisten opiskelijoiden tuoman työntekijämäärän nostamista yli 50 000 henkeen vuositasolla. Pitkällä aikavälillä tällä voitaisiin saada useita miljardeja euroja VM:n herkkyystarkasteluihin nojaten. Noin 2 miljardia on saatavissa sote-sektorin puolelta, jossa jo 0,25 %:n tuottavuuskasvu leikkaisi tämän verran menojen nousupainetta pitkällä aikavälillä. Lisäksi esimerkiksi julkisissa hankinnoissa on tehostamisen varaa. Pääasia on, että tehtävät korjaustoimet tapahtuisivat talouskasvun, työllisyyden ja riskinoton kannalta suotuisalla tavalla.

Olipa VM:n esittämästä kartoituksesta mitä mieltä tahansa, on arvokasta ja vastuullista, että keskusteluun on tuotu keinoja julkisen talouden vakauttamiseksi. Poliittiset päättäjät eivät voi enää laittaa päätään pensaaseen väistääkseen talouden realiteetteja. Valintoja on tehtävä. Mitä pikimmiten, sitä vähemmällä selvitään.