Penna Urrila bloggaa: Heikossa väestökehityksessä julkistalouden paradoksi

Tilastokeskus julkisti tänä aamuna uuden väestöennusteen Suomelle. Ennuste kertoo uusimman skenaarion Suomen väestön kehityksestä aina vuoteen 2070, peräti 50 vuotta eteenpäin. Harvoin aikaisemmin väestöennusteeseen on kohdistunut sellaista mielenkiintoa kuin nyt, kun lukuja on odotettu paitsi kiinnostuksella, myös osin pelonsekaisin ajatuksin.

Katseet ovat kääntyneet väestöennusteeseen ennennäkemättömällä tavalla siksi, että viime aikoina Suomessa syntyvyyden lasku on puhuttanut paljon. Neljä vuotta sitten syntyvyys oli Suomessa tasolla 1,71 ja kolme vuotta sitten tehdyssä ennusteessa Tilastokeskus oletti sen pysyvän seuraavat vuosikymmenet lukemassa 1,70. Tämä olisi tarkoittanut karkeasti 55 000 lapsen syntymistä joka vuosi myös tästä eteenpäin.

Syntyvyys on kuitenkin laskenut rajusti viime vuosina, ja tänä vuonna maassamme syntyy alle 48 000 lasta. Mittarina käytetty ns. kokonaishedelmällisyysluku putoaa jo lähelle tasoa 1,4.

Miltä uusimman väestöennusteen luvut sitten näyttävät ja mitä merkitystä niillä on suomalaisille?

Ensiksi on hyvä huomata, että väestöennuste on skenaario, jota tehtäessä Tilastokeskus ei ota kantaa toivottuun kehitykseen. Ennusteessa pyritään lähinnä hakemaan todennäköisimmältä juuri tällä hetkellä näyttävä kehityskulku, kun pohjalla on viime vuosien kehitys. Eikä ennuste ole yksin arvio syntyvyydestä, vaan sen lopputulokseen vaikuttavat ratkaisevalla tavalla myös eliniän kehitys sekä maahanmuutto ja muu muuttoliike.

Mutta, kuten arvata voi, syntyvyyden lasku näkyy luvuissa voimakkaasti. Tilastokeskus on tehnyt ennusteen syntyvyydellä 1,45 – eli syntyvyyden arvioitaisiin olevan seuraavan viidenkymmenen vuoden ajan likimain kuluvan vuoden luvuissa.

Nettomaahanmuuton oletettiin puolestaan kolme vuotta sitten olevan 17 000 henkeä vuodessa seuraavien viidenkymmenen vuoden ajan. Viime vuodet tästä on kuitenkin jääty vähän jälkeen. Uusimmassa ennusteessa lähdetään 15 000 hengen vuotuisesta nettomaahanmuutosta. Tämäkin osaltaan vaikuttaa väestötrendeihin pitkällä aikavälillä.

Syntyvyyden lasku ja aiempia arvioita pienempi maahanmuutto johtaisivat Suomen työikäisen väestön supistumiseen voimakkaasti. Kolme vuotta sitten laskettiin, että Suomen työikäinen väestö olisi vuonna 2050 vielä lähes nykyisellä tasolla. Tänään julkaistussa ennusteessa työikäinen väestö laskisi yli 200 000 hengellä vuoteen 2050 mennessä. Koko väestö puolestaan kääntyisi laskuun jo 2035, maahanmuutosta huolimatta.

Heikolla väestökehityksellä on väistämättä vaikutuksia myös julkisen talouden rahoitukseen. Eläkejärjestelmän tasapaino heikkenee, ja myös julkisen talouden kestävyysvajearvioihin on odotettavissa nousua, kun ne päivitetään uuden skenaarion mukaisiksi.

Julkisen talouden paradoksi

Väestöennusteisiin ja -trendeihin ylipäänsä liittyy se piirre, että niiden vaikutukset ilmenevät vasta erittäin pitkän ajan kuluessa. Itse asiassa uusi, sinänsä synkkä väestöennuste voi lähivuosina jopa parantaa julkisen talouden tasapainoa hetkellisesti. Miksi näin? Tämän paradoksin syynä on se, että lasten määrä on pienempi, jolloin myös koulutus- ym. menot jäävät alkuvuosina matalammalle. Vasta pidemmän ajan kuluessa heikon väestökehityksen taakka alkaa näkyä julkisessa taloudessa, kun vanhenevan väestön tarvitsemaa hoitoa ja hoivaa rahoittaa aiempia arvioita pienempi työikäisten joukko.

Mitä pitäisi tehdä? Entistäkin tärkeämmiksi nousevat työllisyysasteen nosto ja julkisesti rahoitettujen palvelujen tehokkuus. Ne ovat parhaat keinot päästä pitkäaikaiselle, vakaalle rahoituspohjalle julkisessa taloudessa. Mutta myös väestötrendit voivat muuttua, ja niihin voidaan vaikuttaa politiikalla. Esimerkiksi syntyvyyden romahduksen taustalla olevista syistä tarvitaan parempaa ymmärrystä, ja työperusteisen maahanmuuton tarve käy näillä luvuilla yhä ilmeisemmäksi.