Sami Pakarinen: Hallituksen työllisyystoimien toimeenpanon aika on nyt
Talouden suhdanteen heikentyessä on herännyt keskustelua hallituksen toimien sopivuudesta meneillä olevaan suhdannetilanteeseen. Tyypillisesti finanssipolitiikan viritystä on hyvä pohtia, jotta vältetään voimistava myötäsyklinen politiikka, joka tässä suhdannetilanteessa heikentäisi talouskehitystä entisestään. Miksi tämä keskustelu on nyt Suomessa vähemmän tärkeää? Yritän tässä kirjoituksessa tuoda perusteluita, miksi Orpon hallituksen työllisyystoimien toimeenpanossa ei kannata viivytellä lainkaan.
Painavin syy työllisyystoimien toimeenpanolle löytyy väestön ikärakenteesta. Väestön ikääntyminen ei katso talouden suhdanteita. Kuluvalla vuosikymmenellä ikääntyminen etenee vauhdilla suurten ikäluokkien myötä. Tämän seurauksena palvelutarve kasvaa voimakkaasti, joka lisää terveyspalveluiden rahoitustarpeita. Näiden rahoitustarpeiden kattamiseksi ainoa kestävä tapa on lisätä työllisyyttä. Toisin sanoen, tarvitsemme entistä suuremman osan työikäisistä kiinni työhön, sillä ei-työikäisiä on niin paljon aiempaa enemmän. Olemme muita Pohjoismaita noin kolme prosenttiyksikköä perässä työllisyysasteessa. Heikompi ikärakenteemme vaatisi, että työllisyysasteemme pitäisi olla yli muiden Pohjoismaiden.
Toiseksi, työllisyystoimet pitää nähdä rakenteellisina toimenpiteinä taloutemme suorituskyvyn sekä hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan turvaamiseksi. Järjestelmä ei kannusta riittävästi työntekoon suhteessa sosiaalietuuksiin. Liian usein työn vastaanottaminen ei ole kannattavaa, koska etuuksista jää käteen enemmän tai lisätulo ei ole riittävä työhön tarttumiseen. Rakenteet ovat siis huonot. Huono rakenne ei ole työttömien vika vaan järjestelmän. Suomessa on oltu alle kuuden prosentin työttömyysaste viimeksi vuoden 1991 keväällä. Jokaisen tulisi kysyä, onko tämä normaalia? Eikö parempi olisi, että ns. normaalitaso työttömyydessä olisi esimerkiksi noin neljä prosenttia? Tätä taustaa vasten on vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi 80 000 hengen työllistyminen herättää niin voimakasta vastustusta. Yhteiskuntana olisimme niin paljon paremmassa tilanteessa, jos lähes 100 000 ihmistä enemmän olisi työn syrjässä kiinni ja rakentamassa yhteiskuntaa.
Kolmanneksi, tehtyjen työllisyystoimien vaikutus tapahtuu aina viiveellä. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää, että istuvan hallituksen työllisyysvaikutukset eivät ehdi vaikuttaa saman hallituskauden aikana vaan vasta tulevien. Näin ollen esimerkiksi Rinne/ Marinin hallituksen aikana lisääntynyt työllisyys oli pitkälti Sipilän hallituksen tekemien päätösten ansiota, niiltä osin kuin politiikka vaikutti työllisyyden kasvuun. Orpon hallituksen työllisyystoimet eivät siis tule vaikuttamaan täysimääräisesti nopeasti vaan pidemmällä aikavälillä. Siksi voi hyvinkin olla, että Suomessa eletään jo nousukautta, kun päätökset vaikuttavat.
Orpon työllisyystoimien kritiikki on kohdistunut myös tehtyihin vaikutusarvioihin. Valtiovarainministeriön tekemät vaikutusarviot perustuvat tutkittuun tietoon. Jos riittävää tietopohjaa ei ole, vaikutusarviointia ei tehdä. Näin on esimerkiksi paikallisen sopimisen osalta. Jokaisen, joka kritisoi VM:n vaikutusarvioita, pitäisi pystyä kertomaan, mikä on parempaa kuin tutkittu tieto päätöksenteon pohjaksi? Tutkimustieto perustuu empiriaan, joten vaikutusarvioiden leimaaminen pelkästään teoreettisiksi on väärin.
Verotuksen kiristämisestäkään ei ole apua. Työn verotus on jo Suomessa hyvin kireää. Hyvätuloisin 14 prosenttia (väh. 55 000 euroa vuodessa tienaavat) maksoi vuonna 2020 jo 49 prosenttia kaikista tuloveroista (valtion ansio- ja pääomatulovero, kunnallisvero, kirkollisvero, sairausvakuutuksen päiväraha/sairaanhoitomaksu ja Yle-vero). Viimeisimmät arviot puhuvat pikemminkin verotuksen keventämisestä näissä tuloluokissa. Työn verotuksen keventäminen kautta linjan pitäisi nähdä myös pidemmän aikavälin rakenteellisena suuntauksena. Suomessa on kannustettava työntekoon ja mitä enemmän ihminen saa itse pitää ansaitsemastaan tulosta, sen parempi on oma kannustin toimia.
Lopuksi on hyvä todeta, että talouden suhdannetilanne voi hyvinkin vaikeutua lähikuukausien aikana. Samaan aikaan on hyvä muistaa myös, että jokainen kriisi on mahdollisuus. Mahdollisuutta uudistumiseen Suomen ei pidä nyt hukata. Vain siten rakennamme menestyksekästä ja kestävää tulevaisuutta tähän maahan.