Sass ja Mäki-Lohiluoma: Sääntelytsunami rantautunut yritysjohdon työpöydälle
Yritysjohdon ajasta jopa 15 prosenttia kuluu sääntelystä aiheutuvien velvoitteiden käsittelyyn, kertoo EK:n tuore selvitys. Sääntelystä aiheutuvien velvoitteiden noudattaminen ei ole vapaaehtoista ja siihen käytetyllä ajalla on vaihtoehtoiskustannus.
EK:n tekemän selvityksen perusteella sääntely kuormittaa niin pörssiyritysten johtajia kuin pörssin ulkopuolella toimivien yrityksien johtajia. Pörssiyrityksissä johtajien työajasta 15 prosenttia kuluu sääntelystä aiheutuvien velvoitteiden käsittelemiseen, kun taas pörssin ulkopuolisissa yrityksissä vastaava osuus on 12 prosenttia. Selvitys antaa viitteitä myös siitä, että yritysten hallitustyöskentelyssä sääntelyn asettamat velvoitteet korostuvat erityisen merkittävästi ja voivat muodostaa huomattavan osan kokousten asialistoista.
Miksi kyseessä sitten on ongelma? Onko ongelma, että yritysten johto ottaa sääntelystä aiheutuvat velvoitteet vakavasti ja käyttää velvoitteiden käsittelyyn niiden vaatiman ajan? Ei tietenkään, pikemminkin päinvastoin. Sääntelyn vaatimusten ohittaminen ja puutteet yrityksen compliance-käytännöissä kostautuvat helposti, jolloin syyttävä sormi osoittaa viime kädessä ylimpään johtoon.
Ongelmalliseksi ja myös Suomen kannalta vakavaksi tilanteen muodostaa kuitenkin se, että sääntelyn roolin korostuminen yritysjohdon työpöydällä voi johtaa muiden – yrityksen kasvun ja kilpailukyvyn kannalta keskeisten – kokonaisuuksien jäämiseen vähäisemmälle huomiolle. Jos yritysjohdon työajasta jopa kuudesosa kuluu sääntelystä johtuviin teemoihin, on tuo aika herkästi pois yrityksen kehittämisestä ja kasvun hakemisesta.
Sääntelyllä on myös vaihtoehtoiskustannus – monimutkainen, tarpeettoman yksityiskohtainen ja rajoittava regulaatio syö resursseja ja pakottaa yrityksen keskittymään kasvun kannalta vääriin asioihin.
Ei vain pk-yritysten ongelma
On yleisesti tiedossa, että pörssiyrityksiin kohdistuu merkittävässä määrin sääntelyä, joka ei koske listan ulkopuolisia yrityksiä – hallitukselle asetettuja velvoitteita, esitteitä, raportointia ja niin edelleen. Tavanomaisesti pörssiyritysten raskas sääntely on katsottu hyväksyttävämmäksi sillä perusteella, että sääntelyn aiheuttama suhteellinen kuormitus suureen pörssiyritykseen on vähäisempää kuin pienempään, pörssin ulkopuoliseen yritykseen. Sääntelyn aiheuttamia kustannuksia on esimerkiksi tarkasteltu kaavamaisesti suhteessa yritysten liikevaihtoon. Näin toimittaessa sääntelystä aiheutuva kuormitus on saatu näyttämään pisaralta meressä.
EK:n tekemän selvityksen havaintojen perusteella tämänkaltainen tarkastelu on harhaanjohtavaa ainakin sellaisten yritysten osalta, joiden liikevaihto ylittää 5 miljoonaa euroa. Tilastokeskuksen tietojen perusteella nämä yritykset edustavat liikevaihdolla mitattuna noin 76 prosenttia suomalaisten yritysten kokonaisliikevaihdosta.
Selvityksen perusteella yrityksen kokoluokasta riippumatta sääntelyn parissa työskentelee keskimäärin 9 prosenttia yritysten henkilöstöstä, mutta yritysten johdon sääntelystä johtuva kuormitus kuitenkin hieman kevenee yrityksen liikevaihdon laskiessa. Huomio on vastoin yleisesti hyväksyttyä näkemystä sääntelyn suhteellisesta kuormituksesta. Syitä tähän voi olla monia: esimerkiksi viimeaikaiset EU:n käyttämät sääntelystrategiat, joissa yritysjohdon rooli on korostunut, kireä kotimainen sääntely tai vahva compliance-kulttuuri. Lisäksi yksittäisten selvitysten tuloksiin sisältyy aina tietty epävarmuus. Pienempien yritysten sääntelytaakka on myös EK:n selvityksen valossa sekin erittäin suurta.
Havaintomme henkilöstön osalta ovat pääosin linjassa aiempien yleiseurooppalaisten tutkimustulosten kanssa, mutta vaikuttaa siltä, että Suomessa sääntelyn rooli korostuu erityisesti suurten yritysten johdon työajan kohdalla.
Mistä ratkaisuja?
Lienee epätodennäköistä, että ylin johto tai henkilöstö laajemminkaan keskittyisivät Suomessa sääntelyn aiheuttamiin velvoitteisiin oma-aloitteisesti yli vaaditun, vaan sääntelyyn suunnattu ajankäyttö on todennäköisesti jo nyt lähellä sen noudattamisen edellyttämää minimitasoa. Ratkaisuja ei siten ainakaan laajassa mitassa löydetä yksittäisten yritysten tasolta.
Tulosten valossa EU:n ja myös Suomen hallituksen tavoitteet sääntelyn sujuvoittamisesta ja keventämisestä ovat sen sijaan perusteltuja. Sääntelyn sujuvoittaminen, yksityiskohtaisuuden karsiminen ja oikeusvarmuuden lisääminen esimerkiksi viranomaisneuvontaa tehostamalla ovat kaikki keinoja sääntelytaakan ja sitä myöten sääntelyn aiheuttamien vaihtoehtoiskustannusten karsimiseen.
Perusteltua on lisäksi kysyä, millaisia vaikutuksia yritysten kasvuun ja Euroopan kilpailukykyyn on viimeaikaisissa säädöksissä valitulla sääntelystrategialla, jossa erilaisia kokonaisuuksia pyritään nostamaan nimenomaan yritysten ylimmän johdon pöydälle muun muassa henkilökohtaisen vastuun tai muiden erityisesti ylimpään johtoon kohdistuvien mekanismien kautta. Ylimmän johdon vastuiden kautta operoiminen voi olla regulaattorin näkökulmasta tehokas keino varmistaa velvoitteiden noudattaminen, mutta ylimmän johdon kohdalla sekä sääntelystä työaikana aiheutuvat suorat kustannukset että vaihtoehtoiskustannukset ovat erityisen suuria.