Suomi ei ole orjayhteiskunta

Toisin kuin toimittaja Anniina Nikander kirjoituksessaan (Iltalehti 23.11.2022) väitti, Suomi ei ole orjayhteiskunta. Suomalaiset yritykset maksavat työehtosopimusten mukaiset palkat. Jos virheitä tulee, ne korjataan. Korjattavaa toki nytkin on, mutta emme ole menossa huonompaan suuntaan, vaan parempaan.

Vanhassa maailmassa tilanne oli aivan toinen. Epäkohtia oli enemmän ja niihin ei läheskään aina puututtu.

Toimittaja väitti, että ongelma olisi siinä, että monille työssä oleville maksetaan erilaisia tulonsiirtoja. Näinhän asia ei tietenkään ole.

Korkeiden asumiskustannusten alueilla moni palkansaaja saa palkan lisäksi asumistukea, jonka tasoon vaikuttaa myös perheen koko. Lapsiperheille maksetaan lapsilisiä lapsista aiheutuvia kustannuksia kattamaan. Yhteiskunta tukee pienten lasten päivähoitoa.

Palkkaa ei tietenkään voi mitoittaa työntekijän asumiskustannusten tai elätettävien määrän mukaan. Palkka perustuu vähintään siihen tasoon, miksi se on työehtosopimuksessa sovittu.

Siksi ei ole mitenkään outoa, että moni saa palkkansa lisäksi jotain sosiaalietuutta. Toisin kuin toimittaja Nikander väittää, se ei ole osoitus orjayhteiskunnasta. Se on osoitus hyvinvointiyhteiskunnasta.

Yhteiskunnallisilla päätöksillä voidaan alentaa asumisen kustannuksia. Se edellyttää nykyistä parempia kaavoitusta, rakentamista ja lupaprosesseja koskevaa lainsäädäntöä. Tässä valta on eduskunnalla ja kuntapäättäjillä.

Suomessa löytyy paljon hyvää, mutta myös paljon korjattavaa. Epäkohtien korjaaminen kuitenkin edellyttää kykyä ymmärtää niiden syyt ja löytää oikeat keinot niiden korjaamiseen.