Tiina Haapasalo: Eurooppalaisen raideleveyden Rail Nordica -hanke aloittaa uuden aikakauden
Hallitus teki Suomen tulevaisuuden kannalta kauaskantoisen avauksen kehysriihessä, kun se päätti käynnistää suunnitteluhankkeen eurooppalaisen raideleveyden toteutuksesta Torniosta Kemiin. Hanke edistää huoltovarmuutta ja sotilaallista liikkuvuutta mutta vahvistaa samalla myös elinkeinoelämän liikenneyhteyksiä länteen.
Elinkeinoelämä kiittää liikenne- ja viestintäministeriön kehysriihessä julkistamaa Rail Nordica -hankkeen suunnittelurahoitusta. Rail Nordican avulla Suomi kytkettäisiin eurooppalaiseen raitatieverkkoon pohjoisesta alkaen. Perämerenkaari on luontaisin alue aloittaa eurooppalaisen rautatieleveyden toteuttaminen Suomessa.
Kyse on merkittävistä pitkän aikavälin investoinneista. LVM:n arvion mukaan Rail Nordican rakentamiskustannukset laajemmin Pohjois-Suomen perukoilta Ouluun saakka ovat alustavan arvion mukaan kokonaisuudessaan yli 1,5 miljardia euroa. EU-rahoitus on keskeisessä roolissa ja sen neuvottelemisessa Suomi painottaa sotilaallisen liikkuvuuden merkitystä.
Ministeriön hankkeelle löytyy vahvoja perusteita myös elinkeinoelämän helmikuussa julkistetusta visioraportista. Esitimme EU-raideleveyden ulottamista ensi vaiheessa Ouluun, Raaheen ja Rovaniemelle. Seuraavissa vaiheissa tulisi tarkastella eurooppalaisen raideleveyden laajentamista muulle rataverkolle, kuten pääradalle.
Hankkeelle on monta perustetta – niin talouteen kuin turvallisuuteen liittyen. Geotalouden muutokset ja Itämeren haavoittuvuus ovat nostaneet kansainvälisen saavutettavuuden elinkeinoelämän ykköstavoitteiden joukkoon. Suomi tarvitsee vahvemmat liikenneyhteydet muualle Eurooppaan ja maailmalle, jotta talous voi kasvaa ja ulkomaankauppa menestyä. Yhtenäisellä raideleveydellä Suomi pääsee osalliseksi läntisen Euroopan rautatiemarkkinoista ja Suomen voitaisiin pitkällä aikavälillä saada myös uusia rautatieoperaattoreita.