Tuomas Ylitalo: Autetaan maakuntien yritykset kasvuun ja vientiin

11.09.2024

Nyt on viimeinen hetki saada valtion aluehallintouudistus oikeille raiteille koskien yritysten kasvu- ja kansainvälistymispalveluita, kirjoittaa asiantuntijamme Tuomas Ylitalo Maaseudun Tulevaisuudessa 11.9.2024.

Valtion aluehallintouudistus tuo isoja muutoksia pk-yrityksille eri puolilla maata, kun ELY-keskukset korvataan vuoden 2026 alusta kymmenellä elinvoimakeskuksella. Jo ensi vuoden alusta työllisyyspalvelut hajautetaan lähemmäs kuntia, uusien työllisyysalueiden vastuulle.

Valmistelun eteneminen on herättänyt vakavan huolen siitä, että yritysten alueelliset kasvu- ja kansainvälistymispalvelut ovat jäämässä sivuraiteelle osana massiivista aluehallintoreformia.

Ongelmana on liian yksipuolinen keskittyminen työvoimapalveluihin, jotka ovat kuitenkin vain pieni osa yritysten tarvitsemista alueellisista palveluista. Työvoimapalveluilla on oma selkeä vastuutaho – kunnat ja niiden muodostamat työllisyysalueet – joiden on suoriuduttava omasta tehtävästään. Samaan aikaan rima on ollut liian matalalla yrityspalveluiden kokonaistarjonnan kehittämisessä.

Pk-sektorin kasvun aikaansaaminen on kohtalonkysymys niin Suomen kansantaloudelle kuin maakuntien tulevaisuudelle. On välttämätöntä, että saamme lisää kasvua ja vientiä hakevia yrityksiä. Muuten ei Suomen elinvoima kasva. Valitettavasti tämä uudistuksen punainen lanka tuntuu nyt olevan kateissa.

Elinvoimakeskusten tulee tarttua tähän haasteeseen varmistamalla, että kasvu- ja kansainvälistymispalvelut ovat niiden toiminnan ytimessä.

Palveluissa tulee huomioida myös sellaiset yritykset, joiden tähtäin on keskisuuressa, yli 50 työntekijän Mittelstand-kokoluokassa tai jotka ovat siihen mittakaavaan jo edenneet.  Näin aluehallintouudistus saadaan tukemaan hallitusohjelman tavoitetta tuplata yrittäjävetoisten Mittelstand-yritysten määrä vuoteen 2030 mennessä.

Katseet on suunnattava maailmalle – pienen maan kotimarkkinoilla tulevat kasvun rajat nopeasti vastaan. Siksi elinvoimakeskusten tulee ottaa paikkansa Team Finland -verkoston ytimessä varmistamalla, että kansainvälistymispalveluiden ketju saadaan toimimaan saumattomasti ja tehokkaasti aina kuntatasolta maailmalle. Myös tiedon on välityttävä koko Team Finlandin verkostolle. Kansainvälistymistä on tuettava myös toiseen suuntaan eli panostettava ulkomaisten matkailijoiden ja investointien houkutteluun Suomeen.

Lisähaastetta tuo se, että samaan aikaan läpiviedään Team Finlandin vienninedistämispalveluiden kokonaisuudistusta. Näiden rinnakkaisten reformien yhteensovittaminen on kriittistä. Yhteistyötä tarvitaan muutoinkin varmistamaan, että julkisten toimijoiden päällekkäisyydet ja byrokratia minimoidaan. Myös itäisen Suomen erityisasema tulee huomioida lakiesityksen jatkovalmistelussa.

Nyt on viimeinen hetki saada valtion aluehallintouudistus oikeille raiteille. Vetoamme, että päätöksentekijät arvioivat vielä kerran, kuinka elinvoimakeskusten rooli ja painopisteet saadaan parhaalla mahdollisella tavalla palvelemaan maakuntien yrityksiä ja niiden myönteistä kehitystä.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 11.9.2024.