Urrila bloggaa: EU:n uudet rahoituslähteet kova pähkinä purtavaksi
EU:n budjetin rahoituksesta ja sen uudistamisesta keskustellaan parhaillaan aktiivisesti. Aihe on erityisen ajankohtainen, koska Brexit johtaa tarpeeseen tasapainottaa budjettia joko uusilla tuloilla tai menojen supistamisella. Mario Montin työryhmä toi viime vuonna keskusteluun monia luonnosvaiheessa olevia ideoita EU:n uusiksi rahoituslähteiksi. Etla ja VATT selvittivät nyt valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta näiden ehdotusten toteuttamiskelpoisuutta.
EU:n nykyinen rahoitus perustuu jäsenmaiden maksuosuuksiin, jotka ovat sidottuja bruttokansantuloon sekä osin myös kerättyihin arvonlisäveroihin. Brexitin aiheuttaman budjettiaukon lisäksi nykymalli on läpinäkymätön eikä maksurasituksen jakautumista voi pitää kaikilta osin oikeudenmukaisena. Monissa puheenvuoroissa on toivottu EU:lle ”omia”, jäsenmaista riippumattomia rahoituslähteitä. Järjestelmän uudistaminen tähän suuntaan on kuitenkin monimutkaista, koska esimerkiksi verotukseen liittyvässä päätöksenteossa vaaditaan yksimielisyyttä.
Finanssisektori ei aliverotettu
Usein rahoituslähteeksi esitettyä finanssitransaktioveroa (FTT) Etla ja VATT eivät pidä toteuttamiskelpoisena. Se johtaisi veropohjan rapautumiseen kaupankäynnin siirtyessä enenevästi EU:n ulkopuolelle.
Tutkijat pitävät finanssisektorille esitettyä erillisveroa (FAT) parempana vaihtoehtona. Tältä osin perustelut kuitenkin ontuvat. Finanssialaa ei voi pitää aliverotettuna raportissa kuvatulla tavalla. Ala on arvonlisäveron ulkopuolella, mutta samalla se ei voi vähentää ostoihinsa sisältyvää arvonlisäveroa. Toiseksi, Suomessa erillisellä vakuutusmaksuverolla kerätään jo merkittävä verotuotto. Lisäksi finanssialan tiukentunut sääntely on jo korjannut monia niistä syistä, joiden vuoksi erillisveroja on yleensä pidetty perusteltuina.
EU:ssa on pitkään ollut vireillä ajatuksia yhteisestä yhteisöveropohjasta (CCCTB), joka tehostaisi liiketoiminnan harjoittamista ja ehkäisisi aggressiivista verosuunnittelua EU-alueella. Tähän asti esillä olleet mallit ovat kuitenkin Suomen valtiontalouden kannalta vaikeita, sillä verotuloja jaettaisiin niissä perusteilla, jotka eivät huomioisi riittävästi mm. tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan sijaintia.
Tutkijat esittävät lisäksi alarajaa yhteisöverokannalle. Näin kerätystä yhteisöverosta osan esitetään lisäksi kilahtavan yhteiseen EU:n kassaan. Paitsi että esitys on epärealistinen veroasioiden päätöksenteon yksimielisyysvaatimuksen vuoksi, jättää se myös huomioimatta EU:n ulkopuolisen kehityksen. Itse asiassa Brexit ja USA:n verouudistukset voivat osaltaan kiihdyttää kansainvälistä verokilpailua, jolloin minimiverokanta voisi olla yhä ongelmallisempi EU:n globaalin kilpailukyvyn näkökulmasta.
Ympäristöperusteisia tulomuotoja
EU:n budjetin rahoituslähteiksi on usein esitetty myös erilaisia ympäristöperusteisia tuloja. Montin ryhmä visioi mm. päästökauppatulojen uudelleenohjausta EU:lle, hiilidioksidiveroa sekä EU-tasoista sähköveroa. Näissäkään ei ole yksinkertaisia etenemistapoja. Päästökauppatulojen uudelleenohjauksesta ei Etlan ja VATT:n arvion mukaan saataisi kovin merkittäviä verotuloja. EU-tasoinen sähkövero puolestaan johtaisi helposti Suomen maksuosuuden kasvuun, koska sähkönkulutus henkeä kohti on Suomessa EU:n korkeimpia talouden rakenteen sekä pohjoisen sijainnin vuoksi. Hiilidioksidiveron kaltaisilla ympäristöveroilla taas saavutettaisiin niillä tavoiteltavat ympäristöhyödyt vain, jos ne toteutettaisiin globaalilla tasolla.
On hyvä, että EU:n tehtävistä ja niiden rahoituksesta käydään avointa keskustelua eri jäsenmaissa. Jos esimerkiksi syntyisi selvä näkemys siitä, että EU:n on syytä ottaa vastattavakseen yhä enemmän nykyisin jäsenmaiden vastuulla olevia tehtäviä, silloin pitäisi olla valmiutta myös uuteen ajatteluun rahoituslähteiden löytämisessä. Tänä päivänä lienee kuitenkin poliittista realismia todeta, että suureen rahoitusuudistukseen ei ole nopealla aikataululla eväitä. Voisikin olla järkevintä lähteä korjaamaan nykyisen järjestelmän ongelmia pienin askelin ja muuttamaan EU:n rahoitusvastuuta oikeudenmukaisemmaksi suhteessa eri talouksien bruttokansantuloon.