Mikael Ohlström: Uusiutuva energia edennyt yli odotusten – tukijärjestelmien mietinnässä otettava aikalisä

Uusiutuvan energian edistämiskeinojen suunnittelussa olisi otettava aikalisä. Pitkälle ensi vuosikymmenelle ulottuvia kansallisia tukijärjestelmiä ei pitäisi lyödä lukkoon ilman huolellisia taustaselvityksiä. Suomi on joka tapauksessa jo saavuttanut vuodelle 2020 asetetun EU-velvoitteensa, bloggaa EK:n Mikael Ohlström.

Johtava asiantuntija Mikael Ohlström tekee edunvalvontaa energian, ilmaston ja biotalouden teemoista.

Tiistaina Energiavirasto kertoi seminaarissaan, että Suomi on – jo vuosia etuajassa – saavuttanut ja ylittänyt EU:n asettaman uusiutuvan energian velvoitteen. Velvoitteen mukaan energian loppukulutuksesta 38 prosenttia tulee olla peräisin uusiutuvista energialähteistä vuonna 2020. Tämä rajapyykki on Energiaviraston mukaan saavutettu jo vuonna 2014 ja nyt ollaan lähestymässä 40 prosentin rajaa.

Tähän on taantumasta johtuvan alhaisen energiankulutuksen lisäksi useita syitä. Ensinnäkin metsäteollisuus on investoinut tuotantoonsa paljon viime vuosina, jolloin myös bioenergian käyttö ja tuotanto ovat kasvaneet niin metsäteollisuudessa kuin energiateollisuudessakin. Toisekseen tuulivoiman tuotanto, jota on tuettu syöttötariffeilla vuodesta 2011 alkaen, on lisääntynyt merkittävästi. Viime vuonna tuulivoiman ja bioenergian tuotantotuet olivat yhteensä vajaa 150 miljoonaa euroa ja tänä vuonna tuet nousevat arvioiden mukaan jo noin 200 miljoonaan euroon ja jatkuvat – ensin vielä kasvaen ja sitten vähentyen – lähes vuoteen 2030 asti.

Kolmantena, muttei vähäisimpänä tekijänä, on liikenteen biopolttoaineiden ennakoitua nopeampi kasvu. Jakeluvelvoite on ylitetty reilusti ja laskennallisesti uusiutuvan energian osuus on jo reilusti yli 20 prosenttia liikenteen polttoaineiden energiasisällöstä. Tästä suurin osa on kuitenkin ns. tuplalaskettavaa biopolttoainetta, joten uusiutuvan energian absoluuttinen osuus on reilut 10 prosenttia, joka on koko EU:n vuoden 2020 tavoitteena.

Uusiutuvien nopea eteneminen on tietysti hieno asia. Sillä on kuitenkin ollut hintansa veronmaksajien lisäksi erityisesti myös sähkömarkkinoiden näkökulmasta. Tuettu uusiutuva sähkö laskee sähkön tukkuhintaa ja syrjäyttää näin olemassa olevia muita voimalaitoksia, jopa energia- ja resurssitehokkaita yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon laitoksia. Pitkään jatkuessaan tilanne on kestämätön sähkömarkkinoiden toimitusvarmuuden kannalta, sillä kasvava vaihtelevatuotantoinen uusiutuva sähkö tarvitsee tuekseen entistä enemmän säätö- ja varavoimaa – niin kauan kunnes asia voidaan hoitaa sähkön varastoinnilla ja älykkäällä kysyntäjoustolla. Tätä vielä tarvittavaa säätö- ja varavoimaa ei markkinaehtoisesti kuitenkaan enää kannata ylläpitää saati varsinkaan rakentaa.

Uusiutuvan energian edistämisen ohjauskeinoja pohditaan kuluvan vuoden aikana kansallisen energia- ja ilmastostrategian uudistamishankkeessa sekä siihen liittyvässä työ- ja elinkeinoministeriön uusiutuvan energian ohjauskeinoja selvittävässä työryhmässä. Työryhmän määräaika huhtikuun loppuun on vain aivan liian kireä. Koska Suomi on jo ylittänyt 2020-velvoitteensa, olisikin nyt otettava aikalisä ja selvitettävä huolella uusiutuvan energian lisätukien tarpeellisuus ja eri tukimuotojen kansantaloudelliset sekä energiajärjestelmävaikutukset.

Tukijärjestelmien tulisi olla mahdollisimman markkinaehtoisia ja kansantalouden kokonaisedun mukaisia. Ensi vuosikymmenelle ulottuvia EU:n päästökaupan kanssa päällekkäisiä kansallisia tukijärjestelmiä on syytä välttää niin paljon kuin se on mahdollista, sillä päästöoikeuksien ja sähkön hinnan arvioidaan nousevan kiristyvien päästötavoitteiden myötä ja parantavan uusiutuvien energiamuotojen kannattavuutta ilman tuotantotukiakin.