Vieltojärvi: Union of Skills -tiedonanto viitoittaa EU:n tulevia toimia osaamisen vahvistamiseksi
Euroopan komissio julkisti 5.3. Union of Skills -tiedonannon, joka avaa komission osaamiseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä tuleville vuosille. Tiedonannossa on tunnistettu Lettan, Draghin ja Niinistön raporttien pohjalta Euroopan kilpailukyvyn kolmeksi keskisimmäksi haasteeksi osaajapula ja osaamisen kohtaanto-ongelma, nopeasti muuttuviin työelämän tarpeisiin vastaaminen sekä järjestelmien ja hallinnon hajanaisuus. Elinkeinoelämän ja myös Suomen kannalta mainitut haasteet on helppo allekirjoittaa.
Euroopan pitkän tähtäimen kilpailukyvyn kannalta kenties kaikkein huolestuttavinta on nuorten perustaitojen heikkeneminen. Perustaitojen heikkenemisestä on oltu Suomessakin jo pitkään huolissaan, mutta meillä lähtötaso oli maailman kärkeä. Siksi Suomessa nuorten perustaidot ovat laskusta huolimatta edelleen kansainvälisesti verrattuna hyvällä tasolla. Jos sen sijaan verrataan EU:ta kokonaisuutena pahimpiin kilpailijoihin, niin tilanne nuorten perustaitojen suhteen on erittäin vaikea. Siksi on tärkeää, että komissio nostaa perustaitojen vahvistamisen prioriteeteissä korkealla, vaikka varsinaiset käytännön toimet perustaitojen vahvistamiseksi tehdään, ja pitääkin tehdä, kansallisella tasolla ja kouluissa.
Ammatillisen koulutuksen osalta keskiöön on nostettu vetovoiman parantaminen ja laadun kehittäminen. EU:ssa 2/3 pula-ammateista on sellaisia, joihin tarvitaan nimenomaisesti ammatillista osaamista. Tarkempia suuntaviivoja ammatillisen koulutuksen kehittämiselle tulee määrittelemään 2026 annettava eurooppalainen strategia ammatillisesta koulutuksesta.
Yksi tärkeä keino helpottaa osaajapulaa on työvoiman liikkuvuuden sujuvoittaminen. Yritysten kannalta on tärkeää, että muualla hankitun osaamisen ja suoritettujen tutkintojen tunnistamista ja tunnustamista helpotetaan. Vuoden 2026 aikana voi olla odotettavissa osaamisen siirrettävyyden parantamiseen tähtäävä lainsäädäntöaloite, jonka tavoitteena on helpottaa työntekijöiden liikkuvuutta muissa kuin säädellyissä ammateissa. Myös EU:n houkuttelevuutta ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden, tutkijoiden ja työntekijöiden kannalta esitetään vahvistettavaksi useilla erilaisilla toimenpiteillä. Tosin Erasmus+ -ohjelman hyödyntäminen osaajien houkutteluun kolmansista maista näyttää valitettavasti jääneen keinovalikoiman ulkopuolelle.
Osaajapula tarkoittaa pulaa paitsi osaajista eli ihan konkreettisesti ihmisistä, myös pulaa työelämässä kaivatusta osaamisesta: tiedoista ja taidoista. Nopeasti muuttuviin työelämän tarpeisiin vastaaminen vaatii koulutusjärjestelmältä kykyä reagoida ja kehittää tarjontaa vastaamaan muuttuviin tarpeisiin. Henkilökohtaisten osaamistilien luomiselle Suomessa ei ole tarvetta, mutta pienten osaamiskokonaisuuksien laajempi hyödyntäminen työikäisen väestön osaamisen uudistamisessa on erittäin tervetullutta. Myös laaja eurooppalainen yhteistyö koulutuksen järjestäjien ja työelämän välillä pienten osaamiskokonaisuuksien kehittämisessä on kannatettavaa.
Kritiikkiäkin tiedonannolle on syytä osoittaa. Korkeakoulutuksen osalta tavoitellaan lähinnä saavutettavuuden parantamista väylänä sinänsä tärkeään korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrän lisäämiseen. Euroopalla on kuitenkin merkittävä haaste myös korkeakoulutuksen laadussa. Yliopistorankingien kärkisijat täyttyvät Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian yliopistoilla, ja kovimmat nousijat ovat käytännössä poikkeuksetta kiinalaisia yliopistoja. Kilpailukyvyn kannalta korkeakoulujen ja yritysten tiivis yhteistyö tieteen jalostamisessa kaupallisiksi innovaatioiksi ja talouskasvuksi on aivan keskeistä. Tämä näkökulma Union of Skills -tiedonannosta on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.