Kuluttajapalvelujen turvallisuuden valvonta keskitetään Tukesiin

14.12.2015

Kuluttajapalvelujen turvallisuuden valvonta keskitetään kunnista ja aluehallintovirastoista Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon Tukesiin. Muutos tulee voimaan toukokuun 2016 alusta.

Keskittämisellä yksinkertaistetaan nykyistä kolmiportaista valvontaviranomaisjärjestelmää ja yhdenmukaistetaan valvontakäytäntöjä.

Samalla uudistetaan tapaa, jolla kuluttajapalvelujen turvallisuutta valvotaan. Vastaisuudessa painotetaan valvonnan tosiasiallista vaikuttavuutta, toimijoiden omavalvonnan ja turvallisuusjohtamisjärjestelmien valvomista sekä erilaisia ohjaamisen keinoja.

Tarkastuksia on tarkoitus tehdä edelleen, mutta tarkastusten kohteena olisivat etenkin ylläpitäjät ja niiden omavalvontajärjestelmä sekä turvallisuusjohtaminen.
Kuten nykyisin, valvonnassa on myös tulevaisuudessa sovellettava riskinarviointia ja asetettava tehtävät tärkeysjärjestykseen.

Toukokuun 2016 alussa poistuu nykyinen kuluttajaturvallisuuslain 6 §. Sen myötä säännöksessä määritettyjen palvelujen tarjoajilta poistuu velvollisuus ilmoittaa kirjallisesti palvelutarjonnan aloittamisesta. Ilmoitusvelvollisuutta ei uuden valvonnan toteuttamistavan myötä pidetä enää tarpeellisena.

Lain 6 §:ssä määritettyjä palveluja tarjoavilla säilyy kuitenkin velvollisuus laatia turvallisuusasiakirja (kuluttajaturvallisuuslaki, 7 §).